Browsing Category

elämää

elämää

Toiveeni uuden vuoden kynnyksellä

29.12.2017

Tyttöni on omaksunut hauskan uuden tavan: aina silloin tällöin hän heittäytyy selinmakuulle lattialle ja katselee tyytyväisenä ympärilleen. Nauttii hymy huulillaan maailman mukavuudesta – tässäkin voi vain maata näin. On melkein mahdotonta olla liittymättä siihen selinmakuulle hänen viereensä. Jos vain hetken ajattelisi, että maailma on mitä on, ei sille mitään mahda, kaunis kaikesta kamaluudesta huolimatta.

Lapsen elämä on täynnä rajoitteita. Aikuiset päättävät, milloin syödään ja mitä syödään, mitä pitää pukea päälle, milloin mennään nukkumaan, mihin saa koskea ja mihin ei. Lapsi tietää ja osaa kuitenkin yhden asian parhaiten: miten elämästä nautitaan. Kuulostaa kliseeltä, mutta totta joka sana. Eikä se ole mikään pikkujuttu.

Toivon, että ensi vuonna heittäydytään usein lattialle kattoa ihailemaan.

Onnellista uutta vuotta 2018!

elämää Turku

Saima ja Suomi

6.12.2017

Tässä taannoin äitini löysi kätköistään laatikon vanhoja valokuvia, joita minä en ollut koskaan nähnyt. Niissä esiintyy Saima Aleksandra, äitini isänäiti, joka syntyi 1897 Turussa ja eli lapsuutensa Arvinkadulla Portsan kaupunginosassa. Kaikki nuo liikuttavan kauniit kuvat koskettivat ja Saima on ollut paljon ajatuksissani sen jälkeen. Saima kuoli kuusi vuotta ennen kuin minä synnyin, joten emme koskaan tavanneet.

Saiman lapsuudesta emme paljon tiedä, mutta nuoruudesta jotakin. Äitini muistelee Saiman näyttäneen hänelle kirjeenvaihtoa, jota hän oli Teollisuuskoulussa opiskelevan insinööriopiskelijan kanssa käynyt. Saimalla ja ihastuksella oli tapana sopia treffit johonkin Portsan kadunkulmaan. Siitä he sitten lähtivät promeneeraamaan pitkin Portsan katuja. Nuoruudenrakkaus oli kuitenkin onneton. Tuohon aikaan tavallinen työläisperheen tyttönen ja insinööriopiskelija kuuluivat eri yhteiskuntaluokkiin, joiden välistä mahdollista avioliittoa ei oikein katsottu hyvällä. Sittemmin Saima menikin naimisiin suutarin kanssa. He asettuivat asumaan Raunistulaan Kansakoulunkadulle, siis ihan kivenheiton päähän meidän nykyisestä kodista. Vuonna 1921 he saivat ainoan lapsensa, äitini isän.

Saima-mamma oli äidilleni tärkeä. Kun äitini vanhemmat olivat töissä, mamma kävi hoitamassa äitiäni ja hänen veljeään heidän kodissaan Pohjolassa. Meidän talon pihalta melkein näkyy tuo talo. Samoja mukulakiviä pitkin olemme siis väistämättä Saiman kanssa astelleet.

Kun Saima vuonna 1897 syntyi, Suomessa säädetiin laki, jonka mukaan naimattomasta 21-vuotiaasta naisesta tuli ensimmäistä kertaa lain edessä täysivaltainen, eli hän sai itse päättää taloudellisista asioistaan. Saima oli 20-vuotias, kun Suomi itsenäistyi. Oikeastaan aikuinen jo siis. Mietin, miltä Suomen itsenäistyminen on mahtanut Saimasta tuntua. Saiman elämän aikana naiset saivat Suomessa äänioikeuden, ja Suomi koki kolme sotaa. Siitä emme tiedä mitään, kumpien puolella Saiman sukulaiset kansalaissodassa olivat tai mitä Saimalle talvi- ja jatkosodan aikana tapahtui.

1800-luvun lopussa Suomi oli vielä kehitysmaa. Vuonna 1979, jolloin Saima kuoli, elintaso Suomessa oli jo aivan toista luokkaa. Puuhellat olivat vaihtuneet sähköliesiin ja lähes kaikilla alkoi jo olla sisävessat. 70-luvun lopussa huristettin kohti 80-luvun hurjaa nousukautta, jonka keskivaiheilla minä sitten synnyin. Turkukin muuttui Saiman elinaikana paljon. Ensin Turun kaduilla kopsuttelivat vain hevoset rattaineen, sitten kolisivat ”raitsikat”.

Saima asui kohtuu vaatimattomasti koko elämänsä. Äitini muistelee, että Saima asui vanhainkotiin muuttamiseen asti puutalon ullakkohuoneessa Raunistulan Murtomaantiellä, johon johti kapeat portaat. Tuberkuloosin rappeuttaman selän takia portaat olivat Saimalle koettelemus.

Vaikka faktat Saimasta ovat vähänlaiset, tuntuu, että näiden valokuvien kautta olen päässyt lähemmäs häntä. Saiman katseessa on kaikissa kuvissa myönteistä määrätietoisuutta. Hiukset ovat aina moitteettomasti kammatut. Äiti muistelee, että Saima säilytti rasiassa nuoruutensa pitkää ja paksua tummanruskeaa palmikkoaan vanhoille päivilleen asti. 20-luvun kuvissa Saiman hiukset on jo leikattu ajan muodin mukaan polkkamittaan. Voi kumpa se palmikko vielä olisi tallella…

Minua ihastuttaa ajatus siitä, että olen väistämättäkin kävellyt samoja reittejä Saiman kanssa. Historia on läsnä kaikkialla, jos osaa kuvitella. Saimankin korot kopisevat lähikaduillamme edelleen, jos ne vain haluaa kuulla. Kaikki on ainutlaatuista. Elämä on tässä.

Hyvää itsenäisen Suomen 100-vuotispäivää!

elämää graafinen

Syksyn kohokohtia

23.10.2017

Tämä syksy se laukkaa sellaista vauhtia, ettei oikein ehdi ajatus pysymään perässä. Yksi kivoimmista syysmuistoista on yllätyspäivä 60 vuotta täyttäneelle äidilleni. Aamubrunssin jälkeen veimme hänet Piia Jaalaan, jossa hän sai valita itselleen kukat kukkaseppeleeseen. Sen jälkeen lähdimme Ruissalon kasvitieteelliseen. Sieltä kyyditsimme äidin manikyyriin ja lopulta päätimme päivän illallisella Kakolan Ruusussa. Päivän aikana äiti sai availla kirjekuoria, joihin ystävät ja sukulaiset olivat kätkeneet muistoja hänestä, tekstejä ja valokuvia. Nykyään tulee enää todella harvoin tilanteita, jotka vietettäisiin pelkästään lapsuudenperheen kesken. Sekin oli mukavaa.

Syksyllä ollaan myös muisteltu mennyttä vuotta, tyttären ensimmäistä. Aloitin jo kesällä kasaamaan valokuvakirjaa Ifolorin ohjelmalla hänen vuodestaan. Siinä oli yllättävän kova homma, mutta oli vaivan väärti! Ja tämän Premium-kuvakirjan laatu on jotain ihan muuta kuin sellaisen perus A4-kokoisen vihkosen, jollaisen ennen joulua teetin. Painojälki on todella hyvää. Vaikka Ifolorin koneelle ladattava taitto-ohjelma ei nyt varsinaisesti mikään graafisen suunnittelijan unelma olekaan, niin se oli kuitenkin paljon monipuolisempi kuin suoraan selaimessa käytettävä ohjelma. Kirjasta on ollut paljon iloa. Tyttö selailee sitä itsekin harva se päivä ja muiskauttelee suukkoja kuvien henkilöille. Kai tällainen sitten täytyy seuraavastakin vuodesta tehdä.

Tiedän jo, miten se toisesta elinvuodesta kertova kirja alkaa: kävelemään oppimisesta. Se on ehdottomasti tämän syksyn kohokohdista suurin. On ihan eri meininki lähteä puistoon tai metsäpolulle, kun toista ei tarvitse laskea kontalleen maahan tai koko ajan kuljettaa rattaissa. Ja vaikka tuo käveleminen vielä muistuttaa pingiivinin taapertamista niin aika sujuvasti ja kaatuilematta se jo sujuu. Niin ne taidot karttuvat!

elämää

Girls rule!

11.10.2017

Vuosi sitten julkaisin Facebookissa kuvan vielä aika vastasyntyneestä tytöstäni ja kirjoitin: ”On onni syntyä tyttönä Suomeen. Tässä mun tyttönen kuukauden ikäisenä. Edessä koulutietä ainakin yhdeksän vuoden verran ja luultavasti myös työpaikka joskus. Ja vapaus valita puolisokin! Utopiaa monelle tytölle tässä maailmassa.” Tuolloin mietin myös, että voi kunpa hän oppisi pitämään puolensa ja löytämään itsestään kaiken sen voiman ja mahdollisuudet, mitä meistä tytöistä löytyy. No, vuoden kokemuksella voin sanoa, että ei tarvitse olla huolissaan. Meidän tytöllä tahtoa riittää. Ja olosuhteetkin ovat ainakin toistaiseksi otolliset itsensä toteuttamiselle.

Hyvää kansainvälistä tyttöjen päivää!


I love to see a young girl go out and grab the world by the lapels. Life’s a bitch. You’ve got to go out and kick ass.

Maya Angelou

elämää

Hyvää äitienpäivää!

14.5.2017

Ennen kuin tyttömme oli syntynyt, mietin usein, miltä se äitinä oleminen mahtaa TUNTUA. Kohta yhdeksän kuukauden kokemuksella voin todeta, että aika mukavaltahan se tuntuu. Joka päivä mukavammalta oikeastaan. Toisaalta myös vastuu painaa hartioita. Me olemme vastuussa siitä, millaisen maailmankuvan lapsemme omaksuu. Näkeekö hän maailman täynnä mahdollisuuksia vai esteitä? Sen tehtävän edessä polvet vähän tutisevat, mutta ei auta, vastuu on kannettava.

Äidiksi tuleminen on muuttanut minua paljon vähemmän kuin etukäteen arvelin, vaikka arki onkin kieltämättä aikalailla mullistunut. Hössötystä kartan (mielestäni) edelleen. Omissa vauvasuihkuissani esimerkiksi olisin vain halunnut jutella uuden kämppämme sisustuspulmista. Siis vauvajuttujen sijaan. Heh. Lastenvaunujemme merkkiä en kykene muistamaan edelleenkään (onneksi se lukee vaunuissa, voi aina tarkistaa) ja mammojen FB-ryhmiä kammoksun kuin ruttoa (poikkeuksena ystävien kesken perustettu pieni tukiryhmä).

Silti, olen ihan hurahtanut tähän tyyppiin, jonka me olemme saaneet aikaiseksi. Kiharoihin, räpsysilmiin, reisimakkaroihin, kippuravarpaisiin ja lukemattomiin ilmeisiin. Parasta äitiydessä on oppia tuntemaan tämä oma pieni ihmisemme.

Näissä kuvissa typy on reilun kahden kuukauden ikäinen.

Ihanaa äitienpäivää!

elämää Turku Vehreät vihreät

Salainen puutarha

22.4.2017

Kävimme tyttären kanssa ensivisiitillä kummitätini juuri ostamalla siirtolapuutarhapalstalla. Tuuli oli kylmä, mutta aurinko paistoi kirkkaasti. 40-luvulla rakennettu siirtolapuutarha oli varovasti, mutta varmasti, heräämässä kevääseen. Melkein pystyi kuulemaan mullan alta kuhinan, kun kasvien vihreys valmistautui puskemaan valtoimenaan esiin. Krookuksia ja sinivuokkoja näkyi jo. Ihana, jännittävä tunnelma.

Luin F. H. Burnettin Salaisen puutarhan joskus teini-iässä, mutta se tuli silti elävästi mieleeni tuolla palstalla. Siinä päähenkilö Mary löytää setänsä englantilaisesta puutarhasta salaisen puutarhahuoneen, joka parantaa orpotytön (monella tapaa) ja herättää hänet iloon ja elämään. Puutarhaa, mullan tuoksua ja kukkapenkkien koukkimista kuvataan tosi elävästi. Onhan tämä tätini uusi puutarha eräänlainen salainen puutarha sekin. Mitä pihamaan vuosien kerrokset menneestä tulevat paljastamaankaan? Miltä portinpielen sireeni näyttää täydessä kukassa? Nouseeko etupihalle vaaleanpunaista malvaa? Miltä tontin reunan vadelmarivin marjat maistuvat? Oi oi!

 

elämää

5 epäolennaista minusta

19.4.2017

1.

Tykkään mummoista. Ja papoista. Minulla on ollut monta suunnitelmaa siitä, miten voisin tutustua yksinasuvaan naapurinmummoon. Yksi vaihtoehto oli leipoa pullaa ja viedä muka ylimääräiset hänelle. Tämä kaatui siihen, että olen ihan surkea pullanleipoja. Yhdellekään mummolle eivät minun kuivat pingispalloni maistuisi. Jokin syy ovikellon soittamiseen pitää kuitenkin olla. Suomessa leimaantuu hulluksi, tai vähintäänkin epäilyttäväksi, jos vain kylmiltään menee soittelemaan mummojen ovikelloja: ”Terve, haluaisin tutustua teihin.” Jätepisteellä treffaaminen voisi olla hyvä keino. Täytyy vain kyttäillä ikkunasta, milloin mummo on ulkona ja muina naisina kipaista viemään roskapussia samaan aikaan. Ja sitten vain juttu käyntiin, vaikka pihan istutuksista.

2.

Tykkään myös taloista. Näen talot ihmisenkaltaisina persoonallisuuksina. Ja tietenkin, mitä vanhempi yksilö, niin sitä kiehtovampaa on arvuutella talon elämäntarinaa. Täällä Pohjolassa tönöttää mäen päällä esimerkiksi tuollainen vanha torppa, joka on ihan varmasti 1800-luvulta. Katsokaa nyt noita pieniä koristeellisia ikkunoita! Kovasti kiinnoistaisi talon historia. Kuva on helmikuulta.

3.

Ihmettelen joka päivä raajojeni ulottuvuuksia. Lähinnä käsivarsia, jotka ovat epätavallisen pitkät. Tänäänkin yletyin rennosti nojaamaan tuolinselkään samalla kun syötin pöydän päässä istuvaa lasta.

 

4.

Siitä huolimatta, että esiinnyn täällä suurena kasvienrakastajana, olen toivottoman huolimaton kasvien hoitamisessa. Tottakai haluaisin, että kaikki kasvit viihtyisivät ja jokaista vannon vaalivani elämäni loppuun asti kun ne hankin, mutta käytännössä hoito vain sitten on huolimatonta. Monet blogissakin esiintyneet kasvit olen sitten puolen vuoden päästä kipannut vähin äänin bioastiaan. Sisäkasvejakin olen lannoittanut viimeksi varmaan neljä vuotta sitten. Tosin tänä keväänä kyllä olen lannoittanut! Pisteet siitä. Blogissa viherpeukalon kulissin ylläpitäminen on ihanan helppoa, ja aion jatkaa sitä!

5.

Teen tuhatta asiaa samanaikaisesti. Niin pään sisällä kuin myös käytännössä. Tämä liittyy jotenkin luovuuteen, mutta myös luonnettani vaivaavaan tolkuttomaan epäjärjestelmällisyyteen. Tämän seurauksena huushollissa ja koneella, ja somessa, on jatkuvasti meneillään monta keskeneräistä proggista. Mutta ehkä tämä on nykyiseen elämänmenoon liittyvä syndrooma? Niin paljon kaikkea pitäisi – ja haluaisi – ehtiä tekemään. Ammattini on kyllä opettanut minulle onneksi aimo annoksen järjestelmällisyyttä. Painotiedostoja tarkistaessa on pakko olla tarkka ja järjestelmällinen. Että kyllä minäkin skarppaan, kun haluan.

elämää Sisustus Turku

Mielessä nyt – maaliskuu 2017

11.3.2017

On jo maaliskuu! Tässä kuussa minua ovat liikuttaneet:

1. Lapuan Kankureiden uudet tuulet. Yrityksellä tuntuu olevan erityisen hyvä meininki nyt. Ensinnäkin minua ilahduttaa Puhdas Itämeri -hanketta tukeva kylpy- ja saunatekstiilimallisto Aallonmurtaja (design Reeta Ek). Sen lisäksi: Lapuan Kankurit + Mifuko – Vau! Mifukon suunnittelijat Mari Martikainen ja Minna Impiö ovat suunnitelleet Lapuan Kankureille malliston pellavapyyhkeitä, huiveja, peittoja ja tyynynpäällisiä. Näyttävät tosi tosi ihanilta nekin! Mikään ei voita kauniisti värjättyä ja taiten kuvioitua pellavaa.

2. Kävelylenkeillä olen seurannut meidän lähelle ihan Logomon kylkeen, rautatien ja Köydenpunojankadun väliin syntyvän Fabriikki-asuinalueen rakentumista mielenkiinnolla. On jännää nähdä, miten uusi kaupunginosa syntyy paikkaan, jota ei ole oikein aiemmin edes rekisteröinyt, kun siellä ei ole päässyt kaikkialla tallustamaan. Innolla odottelemme myös kävelysiltaa, joka Köydenpunojankadun puolelta on luvattu keskustaan rakentaa.  Sitä nyt ei alla olevassa kuvassa näy, mutta Logomon kohdalle se ilmeisesti tulee. (kuva: Schauman/YIT)

3. Ja sitten kolmantena: vauvan hiukset! Ja tarkemminkin kysymys: miten niitä leikataan? Tytöllä on nyt tällainen pehko ja tällä viikolla vihdoinkin päätin, että roisin näköinen takatukka on siistittävä. Niinpä pienen harhautustempun avulla napsaisin takaa monta senttiä, mutta epämääräiseksi jäi. Kaikkea löytyy tuosta päästä: suoraa, kiehkuraa, pitkää, lyhyttä, vaaleaa, tummaa, sileää ja takkupörröä. Niin ja pieniä rastoja, jos ei tarpeeksi usein harjata.

elämää graafinen

Tervetuloa Kotilo-blogin uuteen kotiin

27.2.2017

Follow my blog with Bloglovin

 

No niin, täällä sitä ollaan onnellisesti, ihan omillaan uudessa osoitteessa kotiloblogi.fi. Jippii! Näyttää ehkä vähän erilaiselta kuin Idealistalssa, joten käydäänpä läpi sivua hieman.

Heti yläbannerin alla on postauskaruselli, jossa pyörii kuusi uusinta tai muuten vain karuselliin nostettua postausta. Pääset kyseisiin postauksiin klikkaamalla ”read more” (tämä pitäisi vielä saada suomennettua – pistetään työlistaan). Heti karusellin alla on uusin postaus koko pituudeltaan ja sen postauksen alla taas kahdessa palstassa useampi postausikkuna. Näet siis kerralla paljon enemmän postauksia kuin aiemmin. Sivuvalikossa, heti some-nappuloiden alla on myös uusimpien postauksien lista vähän pitempänä (mobiilissa tämä on ihan lopussa). Instagram-feed rullaa sivun alalaidassa. Postauskategoriat taas löytyvät ylävalikosta kategoriat-pudotusvalikosta. Esimerkiksi klikkaamalla kotona-linkkiä eteesi avautuvat kaikki postaukset, jotka käsittelevät meidän kodin sisustusta, ihan kuin ennenkin. Vähän on vielä säätämistä varsinkin kategorioiden kanssa, mutta muuten alkaa näyttää jo valmiilta. Tykkään itse siitä, että nopealla vilkaisulla näkee paljon enemmän sisältöä kuin ennen. Toivottavasti tekin koette uuden sivun helpoksi käyttää!

Päivitäthän kirjainmerkkeihisi tämän uuden osoitteen tai pistäthän osoitteen muualle muistiin. Kotilon blogipostauksia voi edelleen seurata Facebookissa, Bloglovinissa ja Twitterissä aivan kuten ennenkin. Kotilon Instagram ja Pinterest-tilitkin ovat ennallaan.

 

elämää

Sylissäni on tulevaisuuden nainen!

9.2.2017

Minulle on ihan hiljattain valjennut eräs jännittävä tosiseikka. Lapsen kasvattamisessa ei olekaan kyse siitä, millaisen pinnasängyn hankkii, valitseeko kertikset vai kestovaipat tai kuinka monen tunnin välein vauvaa syöttää. Nämä ovat käytännön asioita. Oikeasti ollaan paljon suuremman haasteen edessä – lapsesta on kasvatettava ihminen! Ja näinä aikoina olen pohtinut paljon sitä, mitä juuri tyttölapsen kasvattaminen on. Tästä minun pirpanastahan tulee kerran nainen.

Tajusin hiljattain, että hellittelen lastani usein lepertelemällä: ”kiltti tyttö”. Teki mieli tukistaa itseäni. Älkää silti käsittäkö väärin. Kiltteydessä ei ole mitään pahaa. Se on oikeastaan suurta viisautta, mutta sanaparilla ”kiltti tyttö” on huono kaiku. Tiedän hyvin, mikä on kiltti tyttö, sillä taidan olla sellainen itsekin. Aina venymässä ja joustamassa, vähättelemässä tekemisiäni, jos joku niitä kehuu. Tyttöjä kasvatetaan liian usein miellyttämään. Ei saa riehua. Tämä yhdysvaltalaistutkimus osoitti, että tytöt uskovat jo alaluokilla lahjakkuuden olevan miesten ominaispiirre. Huh! Kasvattamisessa on paljon sellaista, mikä tulee selkärangasta. Mitä kaikkea tulee omasta selkärangastani?

Naista arvioidaan turhan usein ulkonäön kautta. Huomaan että vasta nyt, viime vuosina, olen itse pystynyt hellittämään ulkonäköpaineista. Kun ensimmäiset juonteet ovat ilmestyneet kasvoille, olenkin yhtäkkiä ihan tyytyväinen itseeni. Ehkä myös äidiksi tuleminen on antanut uutta itseluottamusta – minun kehoni osaa vaikka mitä! Toivon, että olisin nuorempana käsittänyt, ettei korea ja hoikka ulkonäkö ole onnen tae. Ei sinnepäinkään.

Miten sitten sellainen avoin ja ”rohkeasti omanlainen” nainen kasvatetaan? Luetaanko vain Peppi Pitkätossua ja julistetaan pannaan prinsessa ruususet? Tarjotaanko autoja, junia ja jalkapalloa leikkikeittiön sijaan? Vinkkejä? Itse en vielä ole laatinut lopullista toimintasuunnitelmaa. Ollaan vasta matkan alussa.

Tämän jutun innoittajana oli rapakon takaisten tapahtumien lisäksi Marimekon Tasa-arvon raita -kampanja. Hyvä Marimekko! Tykkäämme! Alla oleva kuva on jostain 80-luvun lopulta. Taidan siinä odottaa synttärivieraita tulevaksi.

Feminististä riehuntaa Kotilossa on ollut ennenkin. Haha! Jos innostuit aiheesta, tutustu aikaisempiin postauksiin:
Monokini 2.0: uimapukumallisto yksirintaisille naisille  ja Naistenpäivänä