Diy Juhla

4 paketointi-ideaa

13.12.2014

Paketointi_ideat_kaikki_kotilo

Lupailin viime sunnuntaina esitteleväni tällä viikolla neljä paketointi-ideaa. Idea postaukseen lähti näiden Granitista löytyneiden kivojen lahjapaperien lisäksi siitä, että olen joulukuun aikana huomannut kolmen vuoden takaisen 16 Paketointi-ideaa -jutun nousevan yhdeksi suosituimmista postauksistani. Oli korkea aika tehdä uusi postaus tästä ajankohtaisesta aiheesta.

Tässä siis neljä erilaista pakettia, jotka syntyvät ihan helposti. Pienellä viimeistelyllä saa oikeastaan aikaan paljon, kun värit ja materiaalit toimivat yhdessä. Pitkiä ohjeistuksia ei tarvita, sillä kuvat puhuvat puolestaan. Käytössä oli alla olevan kuvan tarvikkeet. Lahjapaperit ostin tuota ruskeaa voimapaperia lukuunottamatta Granitista. Puuhelmet, osa naruista ja punainen masking-teippi ovat Sinellistä. Kissanpentuteippi on Lagerhausista ja kakkupapereita saa mistä tahansa marketista.

PB290613bPB290604b

1. Ruudullisen paketin idea on sen päälle teipattu origamitähti, jonka tutoriaalin löydät postauksesta Origamitähti marmoripaperista. Toki tähden voi taitella jostain toisestakin paperista kuin lahjapaketissa käytetystä, mutta minusta näytti kivalta, että tähti sulautuu osaksi pakettia. Pörröinen punainen villalanka viimeistelee paketin.

PB290627b

PB290564b

2. Helpoin tapa sitoa paketti on tietenkin paperiteippi. Kokeile sitoa paketti kahdella erilaisella teipillä. Maalaa voimapaperiin pilkkuja (tai vaikka lumihiutaleita) liitutaulutussilla. Voimapaperiin voi myös painaa kuvioita tai kirjaimia valmiilla leimasimilla. Toki leimasimen voi myös itse kaivertaa vaikka perunasta.

PB290715bPB290710b

3. Tämä kolmas paketti vilahtikin jo postauksessa Sneak-peak paketointipajaan. Villa- ja puuvillalankaan on pujotettu helmiä ja langat on kieputettu muutaman kerran paketin ympärille. Lopuksi voit sujauttaa kuusen- tai männynoksan narujen alle.

PB290691b

PB290668b

4. Neljännen paketin idea ovat pienet kakkupaperit (vai ovatko ne oikeastaan lasinalusia?), jotka rypistetään pieniksi ruusukkeiksi ja kiinnitetään puuvillanarulla paketin päälle. Helpompi tapa koota ruusuke on niitata kakkupaperiruusukkeet yhteen ja teipata kokonaisuus sitten paketin päälle.

PB290651bPB290640b

 

Here’s four simple Christmas gift wrapping ideas. How ever you do it’s hard not to succeed when combining white and red with brown kraftpaper. Masking tape, wooden pearls and cake papers also add a nice touch the package!

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply Vilja @ muotoseikka 13.12.2014 at 15:03

    Valoittavat paketit! Toiset ne jaksaa näpertää. Itse olen aika huono paketoija. Ihan jännittää jo joululahjojen paketointi. :D

    • Reply Johanna 16.12.2014 at 13:11

      Ei se lopputulos vaan se rakkaus, joka lahjaan ja paketointiin on laitettu ja sitä kautta lahjan saajalle välitetty. ;)

  • Reply Pieni Lintu 13.12.2014 at 18:22

    Söpöjä :)

  • Leave a Reply