Diy ruoka

Joulunajan herkkuja: punasipulihilloke ja päärynäaurajuustosuupalat

1.12.2014

Postaus toteutettu yhteistyössä Rajamäen kanssa.
PB300779b

Muistatteko etikkasäilöntäfiilistelyni syyskuun alussa? No nyt tuli aika toteuttaa blogiyhteistyön toinen osa ja tarkoitus oli tietenkin näin joulun alla kehitellä jouluisia herkkuja Rajamäen tuotteita käyttäen. Ensin päätin tarttua itselleni hieman vieraaseen punasipuliin. Kolme isoa punasipulia olikin pyöriskellyt jääkaapin vihanneslokerossa toimettomina jo jonkin aikaa. Löysin Rajamäen sivuilta punasipulihillokkeen reseptin, joka vaikutti hyvältä. Siihen olisi tarvittu herukkamehua. Koska jääkaapissa oli puolikas glögitölkki, päätin korvata herukkamehun glögillä. Punasipulihilloke glögiliemessä – sehän kuulosti just passelilta viemiseltä anoppilaan jouluna. Ja eikun hommiin!

PB300807b

Tässä helpon hillokkeen ohje:

1. Kuori 500 g punasipulia ja leikkaa ne renkaiksi.
2. Viipaloi 2 kuorittua valkosipulinkynttä (käytin itse vain yhden).
3. Kuumenna 2 rkl rypsiöljyä kattilassa ja kuullota sipulirenkaita ja valkosipuliviipaleet parin minuutin ajan miedolla lämmöllä.
4. Kaada 5 dl glögiä ja 1/2–1 dl sokeria sipuleiden päälle. Käytin Marlin valmisglögiä. Jos käytät tiivistettä, laimenna glögi hieman juomisvahvuutta väkevämmäksi.
5. Keitä hiljalleen noin 45 min.
6. Mausta seos 3 rkl Rajamäen Punaviinietikalla ja 1 tl suolalla.
7. Kaada hilloke lasipurkkiin ja sulje kansi. Säilytä jääkaapissa.

Hilloke sopii mainiosti joulupöytään vaikka kinkun tai kalkkunan kylkeen.

PB300811bPB300836b

Kokeilin myös toista Rajamäen tuotetta: Vaaleaa Balsamikastiketta. Ainoastaan Rajamäen Tumma Balsamikastike on minulle entuudestaan tuttu, sillä käytän sitä aina kesäisin melonimansikkasalaatin päällä. Nyt tykästyin tämän vaalean kastikkeen pehmeämpään makuun.

Vietimme viime lauantaina tyttöporukassa pikkujouluja yhdessä ihanassa kalliolaisessa kodissa. Hoidimme tarjoilut nyyttärimeiningillä kuten usein aiemminkin. Minun oli tarkoitus viedä juustoja, viinirypäleitä ja viikunoita, mutta sitten keksinkin Vaalean Balasamikastikepullon kuvasta tehdä näitä päärynäaurajuustosuupaloja.

PB290734c

Viipaloin 3–4 päärynää noin 3–5 mm paksuisiksi suikaleiksi ja ripottelin päärynäviipaleiden päälle aurajuustomurua ja saksanpähkinöitä. Sitten lorauttelin koko komeuden päälle reilusti Vaaleaa Balsamikastiketta. Päärynät olisivat voineet olla hieman kypsempiä niin myös niiden aromi olisi tullut paremmin esiin aurajuuston ja pähkinöiden alta. Mutta muuten oli kyllä herkkua! Nämä toimivat kyllä hyvin pikkujoulukekkereiden pikkupurtavina, kun usein muut tarjottavat ovat aika raskaita. Joulun välipäivinäkin voisin kuvitella että päärynäpalaset maistuisivat sen kaiken laatikko- ja konvehtitarjonnan keskellä.

PB290756b PB290742bblogiyhteistyo_merkkiPostaus toteutettu yhteistyössä Rajamäen kanssa.

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply Saija 1.12.2014 at 12:27

    Rakastan helppoja ja hyviä ohjeita, joten hilloke menee kyllä kokeiluun, varsinkin kun tykkään kovasti marinoidusta punasipulista, jota tulee aina välillä tehtyä salaatin joukkoon!

    • Reply Johanna 2.12.2014 at 21:59

      Totta, tämä varmaan sopiikin hampurilaisen väliin. En tullutkaan ajatelleeksi. :)

  • Reply tiinakaisa 4.12.2014 at 00:11

    Nuo päärynä-juustopalat, nam! Pakko testata täälläkin :)

  • Leave a Reply