elämää

5 epäolennaista minusta

19.4.2017

1.

Tykkään mummoista. Ja papoista. Minulla on ollut monta suunnitelmaa siitä, miten voisin tutustua yksinasuvaan naapurinmummoon. Yksi vaihtoehto oli leipoa pullaa ja viedä muka ylimääräiset hänelle. Tämä kaatui siihen, että olen ihan surkea pullanleipoja. Yhdellekään mummolle eivät minun kuivat pingispalloni maistuisi. Jokin syy ovikellon soittamiseen pitää kuitenkin olla. Suomessa leimaantuu hulluksi, tai vähintäänkin epäilyttäväksi, jos vain kylmiltään menee soittelemaan mummojen ovikelloja: ”Terve, haluaisin tutustua teihin.” Jätepisteellä treffaaminen voisi olla hyvä keino. Täytyy vain kyttäillä ikkunasta, milloin mummo on ulkona ja muina naisina kipaista viemään roskapussia samaan aikaan. Ja sitten vain juttu käyntiin, vaikka pihan istutuksista.

2.

Tykkään myös taloista. Näen talot ihmisenkaltaisina persoonallisuuksina. Ja tietenkin, mitä vanhempi yksilö, niin sitä kiehtovampaa on arvuutella talon elämäntarinaa. Täällä Pohjolassa tönöttää mäen päällä esimerkiksi tuollainen vanha torppa, joka on ihan varmasti 1800-luvulta. Katsokaa nyt noita pieniä koristeellisia ikkunoita! Kovasti kiinnoistaisi talon historia. Kuva on helmikuulta.

3.

Ihmettelen joka päivä raajojeni ulottuvuuksia. Lähinnä käsivarsia, jotka ovat epätavallisen pitkät. Tänäänkin yletyin rennosti nojaamaan tuolinselkään samalla kun syötin pöydän päässä istuvaa lasta.

 

4.

Siitä huolimatta, että esiinnyn täällä suurena kasvienrakastajana, olen toivottoman huolimaton kasvien hoitamisessa. Tottakai haluaisin, että kaikki kasvit viihtyisivät ja jokaista vannon vaalivani elämäni loppuun asti kun ne hankin, mutta käytännössä hoito vain sitten on huolimatonta. Monet blogissakin esiintyneet kasvit olen sitten puolen vuoden päästä kipannut vähin äänin bioastiaan. Sisäkasvejakin olen lannoittanut viimeksi varmaan neljä vuotta sitten. Tosin tänä keväänä kyllä olen lannoittanut! Pisteet siitä. Blogissa viherpeukalon kulissin ylläpitäminen on ihanan helppoa, ja aion jatkaa sitä!

5.

Teen tuhatta asiaa samanaikaisesti. Niin pään sisällä kuin myös käytännössä. Tämä liittyy jotenkin luovuuteen, mutta myös luonnettani vaivaavaan tolkuttomaan epäjärjestelmällisyyteen. Tämän seurauksena huushollissa ja koneella, ja somessa, on jatkuvasti meneillään monta keskeneräistä proggista. Mutta ehkä tämä on nykyiseen elämänmenoon liittyvä syndrooma? Niin paljon kaikkea pitäisi – ja haluaisi – ehtiä tekemään. Ammattini on kyllä opettanut minulle onneksi aimo annoksen järjestelmällisyyttä. Painotiedostoja tarkistaessa on pakko olla tarkka ja järjestelmällinen. Että kyllä minäkin skarppaan, kun haluan.

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply Katja 19.4.2017 at 20:56

    Hih, ihana postaus, eka kohta ainakin oli tosi hyvä – mullakin on naapureita, joihin olisi kiva tutustua mutta eihän sitä nyt kehtaa tuosta noin vaan ovelle mennä kolkuttelemaan.

    • Reply Johanna 20.4.2017 at 14:49

      Voi näitä ongelmia.. :D

  • Reply SarP 20.4.2017 at 05:31

    Ihania pikku juttuja sinusta.
    Minäkin tunnustaudun kulissiviherpeukaloksi.
    Viherkasvit kestää yhtä pitkään kuin leikkokukat :)

  • Leave a Reply