elämää

Sylissäni on tulevaisuuden nainen!

9.2.2017

Minulle on ihan hiljattain valjennut eräs jännittävä tosiseikka. Lapsen kasvattamisessa ei olekaan kyse siitä, millaisen pinnasängyn hankkii, valitseeko kertikset vai kestovaipat tai kuinka monen tunnin välein vauvaa syöttää. Nämä ovat käytännön asioita. Oikeasti ollaan paljon suuremman haasteen edessä – lapsesta on kasvatettava ihminen! Ja näinä aikoina olen pohtinut paljon sitä, mitä juuri tyttölapsen kasvattaminen on. Tästä minun pirpanastahan tulee kerran nainen.

Tajusin hiljattain, että hellittelen lastani usein lepertelemällä: ”kiltti tyttö”. Teki mieli tukistaa itseäni. Älkää silti käsittäkö väärin. Kiltteydessä ei ole mitään pahaa. Se on oikeastaan suurta viisautta, mutta sanaparilla ”kiltti tyttö” on huono kaiku. Tiedän hyvin, mikä on kiltti tyttö, sillä taidan olla sellainen itsekin. Aina venymässä ja joustamassa, vähättelemässä tekemisiäni, jos joku niitä kehuu. Tyttöjä kasvatetaan liian usein miellyttämään. Ei saa riehua. Tämä yhdysvaltalaistutkimus osoitti, että tytöt uskovat jo alaluokilla lahjakkuuden olevan miesten ominaispiirre. Huh! Kasvattamisessa on paljon sellaista, mikä tulee selkärangasta. Mitä kaikkea tulee omasta selkärangastani?

Naista arvioidaan turhan usein ulkonäön kautta. Huomaan että vasta nyt, viime vuosina, olen itse pystynyt hellittämään ulkonäköpaineista. Kun ensimmäiset juonteet ovat ilmestyneet kasvoille, olenkin yhtäkkiä ihan tyytyväinen itseeni. Ehkä myös äidiksi tuleminen on antanut uutta itseluottamusta – minun kehoni osaa vaikka mitä! Toivon, että olisin nuorempana käsittänyt, ettei korea ja hoikka ulkonäkö ole onnen tae. Ei sinnepäinkään.

Miten sitten sellainen avoin ja ”rohkeasti omanlainen” nainen kasvatetaan? Luetaanko vain Peppi Pitkätossua ja julistetaan pannaan prinsessa ruususet? Tarjotaanko autoja, junia ja jalkapalloa leikkikeittiön sijaan? Vinkkejä? Itse en vielä ole laatinut lopullista toimintasuunnitelmaa. Ollaan vasta matkan alussa.

Tämän jutun innoittajana oli rapakon takaisten tapahtumien lisäksi Marimekon Tasa-arvon raita -kampanja. Hyvä Marimekko! Tykkäämme! Alla oleva kuva on jostain 80-luvun lopulta. Taidan siinä odottaa synttärivieraita tulevaksi.

Feminististä riehuntaa Kotilossa on ollut ennenkin. Haha! Jos innostuit aiheesta, tutustu aikaisempiin postauksiin:
Monokini 2.0: uimapukumallisto yksirintaisille naisille  ja Naistenpäivänä

 

You Might Also Like

7 Comments

  • Reply Tuuli 9.2.2017 at 15:30

    Itselleni särähti korvaan lause ”tarjotaanko autoja, junia ja jalkapalloa leikkikeittiön sijaan?”. Ei tietenkään, vaan molemmat. Ei tytöistä tarvi kasvattaa poikia! Mielestäni avain on siinä, että tytöt, (siinä missä pojatkin,) kasvatettaisiin valitsemaan vapaasti itseään kiinnostavat asiat ja kunnioittamaan ihmisiä yksilöinä, ilman että toinen on toista parempi. Autoleikki ei ole keittiöleikkiä parempi eikä toisinpäin, eikä mies ole parempi kuin nainen tai toisinpäin. Myöskään miehiin perinteisesti liitetyt asiat eivät ole parempia kuin vastaavasti naisiin. Rakennusinsinööriksi lukevaa naista toki voidaan pitää rohkeana ja siten lopulta arvostaa aika korkealle. Mutta: jos jotakuta naista tai tyttöä kiinnostaa kosmetologia tai kotiäitiys, sitä pitäisi todellisuudessa arvostaa aivan samalla tapaa! Eikä se ole merkki siitä, etteikö nainen voisi olla vahva, pärjäävä ja hyvällä itsetunnolla varustettu.

    • Reply Johanna 9.2.2017 at 15:39

      Osuit naulan kantaan. JUURI noin se on!

  • Reply Varpu 10.2.2017 at 16:28

    Jep, hyvää pohdintaa. Itse pohtinun näitä gender-kysymyksiä nyt pienen pojan näkökulmasta kun tuntuu että pojilla se sallittu rooli on vielä tyttöjäkin ahtaampi. Jo vauvaikäisiä poikia pilkataan (ehkä pilke silmäkulmassa) mammanpojiksi jos on kiinni äidissä. Niin kuin vauvapojan nyt jo pitäisi olla kovin itsenäinen!

    • Reply Johanna 10.2.2017 at 18:31

      Voi miten surullista. On kyllä ihan totta, että normit pojillekin voivat olla tosi ahtaat. Jotenkin hirveän surullista, että koskettavat jo pientä poikavauvaakin. Suomessa on kova pärjäämisen kulttuuri. En ole koskaan tajunnut miten runsaalla hellyydellä ja läheisyydellä voisi muka olla sellainen vaikutus, että lapsesta tulee pelokas ja avuton. Pikemminkin toisinpäin!

  • Reply Vilja @ muotoseikka 10.2.2017 at 18:08

    Äärimmäisen tärkeitä pointteja. Itse kasvatan poikaa ja mietin, miten kasvattaisin hänestä pojan, joka voi tusinamiehenmallin sijaan olla miehenä juuri sellainen kuin itse haluaa. Melkein joudun sanaharkkaan isäni kanssa, joka kehui poikani sinistä paitaa hienona poikien värinä. Jos sitä muistaisi joka saumassa sanoa, että ”voit pukeutua ihan kuten haluat, opiskella mitä haluat, tulla sellaiseksi kuin haluat ja ajatella kuten haluat, kunhan pyrit olemaan itsellesi ja muille hyvä”. Ja muistaa myös itse se, että vaikka lapsensa toivoisi pitävän samoista asioista, joista itse pitää, hän voi olla vanhempiensa vastakohta. Ja sellaisena hyvä tyyppi. Vanhemmuus on jännittävä taival, jossa varmasti sekä onnistuu että osin myös epäonnistuu. Tsemppiä!

    • Reply Johanna 10.2.2017 at 18:36

      Kiitos vastauksesta. Viisaita sanoja! Sepä se, lapsesta pitää tulla juuri sellainen kuin hän itse sisimmältään on, vaikka se sitten olisikin ihan erilainen kuin vanhempansa. Temperamentitkin saattavat olla vaikka vastakkaiset. Joku sanoi juuri, että lapsi opettaa eniten vanhempaansa, eikä toisinpäin.

  • Reply Tuulia 19.3.2017 at 10:49

    Vanhemmat ovat lapsen esikuvia; molempien kannustus, arvostus ja rakkaus ovat tärkeitä tukipilareita. Tulevaisuudessa (toivon) ei enää niin vahvasti ole sukupuolella merkitystä, enemmän vain ihmisyydellä. Tärkeintä on kysyä kysymyksiä – saada ja etsiä vastauksia.
    Matkaa aikuisuuteen taittaa vaikkapa Albert Einsteinin tyyliin: ”Logiikka vie sinut A:sta B:hen. Mielikuvitus vie sinut kaikkialle.”

  • Leave a Reply