elämää

Vapaudesta

28.3.2018

Hän pyörittää samaa sivellintä joka värinapissa, lisää vettä vesilammikkoon, pyyhkii paperitollolla paperin pintaa ja raapii siveltimen reunalla. Märkää (tosi) märälle on tytön valitsema akvarellitekniikka.

Lapsen kanssa saa itsensä turhan usein kiinni siitä, että tekisi mieli opastaa, miten jotain kuuluisi tehdä. Kunnes sitten huomaa, että oma puoli paperista on paljon ankeampi kuin lapsen impressionistinen kaaos. Ja muistaa: joskus olin minäkin noin vapaa.

Olen miettinyt paljon viime aikoina lapsen vapautta. Tai vapautta yleensäkin. Mikä saa meidät iän myötä kangistumaan samoihin kaavoihin? Toimintatavat ja arki alkavat toistaa itseään. Yhtäkkiä olemme häkissä, jossa on vain vaihtoehdot A ja B, hyvinä päivinä C:kin. Lapsi taas näkee tuhat eri reittiä.

Välillä muidenkin vanhempien toiminta ärsyttää. Miksi taaperojumpassa lapsi ei saisi huivileikissä heittää huivia päähänsä? Miksi huivia pitää heiluttaa juuri niin kuin vanhempi määrää? Miksi leikkejä pitää mennä päsmäröimään? Hesarin juttu lapsen leikkimisestä oli hyvä. Enemmän vapautta, vähemmän sääntöjä.

Jonkinlaista henkilökohtaista kangistumista on ollut ilmassa koko alkuvuoden. Pää jumittaa, niin kuin olen aiemmin kirjoittanutkin. Onneksi meillä sekoilee tuo pörröpää, oma vapauttajani. Kyllä se tästä.

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply