graafinen

Kurkkaa portfoliooni!

11.12.2015

PC117467b

Ensimmäinen ja tärkein etappini freelancerina oli uuden portfoliosivun luominen. Nyt sivusto johannahorkko.com on vihdoin julki. Huh! Olipa siinä taas hommaa.

Olen suunnitellut yritys-, tapahtuma- ja näyttelyilmeitä, web-sivuja, lehtiä, kirjoja ja labeleita. Jonkinlainen lempilapsi on varmaan ollut tuo Unknown Cargo -galleria, josta olen tännekin useaan otteeseen kirjoitellut. Menneen syksyn yksi kivoimmista suunnittelutöistä taas oli Dystopia/Utopia -näyttelyn ilme Hippolyte-galleriaan.

Opiskelujen alussa olin kiinnostunut lehtialasta, mutta päädyin sitten kuitenkin suunnittelutoimistoon, jonne jäin lopulta myös vakituiseksi työntekijäksi. Se oli onni freelancer-osaamista ajatellen, sillä pääsin Dog Designilla tekemään tosi monipuolisesti kaikkea kuvausjärjestelyistä tunnuksiin. Vaikka opiskelut antavat perusteet moneen, vasta työelämässä oppii käytännössä tekemään juttuja alusta loppuun. Nyt olisikin varmaan järkevää miettiä, mihin erikoistuisin (näin ainakin henkikökohtainen uracoachini Maire minulle on vinkannut..). Web- ja printtipuoli kiinnostavat aika lailla yhtä paljon. Web-suunnittelun haaste on teknisten ympäristöjen hurja kehittymisvauhti. Graafinen suunnittelija ei kuitenkaan ole koodari, onneksi. Laajoissa web-projekteissa teen yhteistyötä teknisen toteuttajan kanssa. (Yksinkertaiset sivut onnistuvat kyllä ilmankin.) Siitä tulikin mieleeni: jos olet luotettava, visuaalisuudesta kiinnostunut koodaajaosaaja, laita minulle yhteystietosi. Etsin lisää yhteistyökumppaneita myös sillä saralla!

Pohdin lopputyössäni, mitä ekologinen graafinen suunnittelu on. Yleensä lopputyöaiheet alkavat loppua kohden oksettaa, mutta nyt kävi ihan toisinpäin. Vihreä graafinen suunnittelu kiinnostaa edelleen paljon. On nimittäin ihan kummallista, että graafisen suunnitelijan ekologisesta vastuusta tai käytännöistä ei puhuta Suomessa lainkaan. En tietenkään voi vielä sanoa olevani mikään asiantuntija tuolla alueella, mutta olen tosi kiinnostunut oppimaan lisää ja toivon, että joku muukin kiinnostuu aiheesta välitykselläni.

Portfolio_etusivu

Freelancer-elämän vapaus on aika ihanaa. Taitaa olla meneillään jokin kuherruskuukausi. Tarkoitus on lähitulevaisuudessa tuoda freelance-arki näkyvämmäksi blogissa. Ajattelin kirjoitella mahdollisuuksien mukaan työprojekteistani ja graafisen suunnittelijan työstä noin niin kuin yleisesti. Aiemmin on myös toivottu juttua graafisen suunnittelun opinnoista. Sellainenkin postaus on tekeillä omista kokemuksistani. Kohtahan on taas kevät ja kouluihin haku käynnistyy!

I’ve just recently updated my portfolio. Go and check in out: johannahorkko.com!

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply tuulia 11.12.2015 at 16:16

    Onnittelut uudelle freelle! – Minuakin kiinnostaa vihreä graafinen suunnittelu ja toivoisin, että avaisit aihetta myös täällä blogissakin. Itse rakastan printtiä ja kirjoja, mutta silti toivoisin mm. valinnanvapautta asiakkaana saanko kuvastoni pelkästään diginä. Osalle voi laittaa ns.postituskiellon (esim. Anttila :) mutta muut junnaavat perässä tässä… :(
    Kerrothan lisää vaikuttamismahdollisuuksia kuluttajankin näkökulmasta, kiitos!

    • Reply Johanna 12.12.2015 at 18:24

      Kiitos! Jaa, tuota näkökulmaa en tullut lopputyössäni ajatelleeksikaan… Enkä tiennyt Anttilallakaan olevan tuollaista valinnanmahdollisuutta.

  • Reply Kerttu / Modernisti Kodikas 11.12.2015 at 22:50

    Onnea Johanna, upealta näyttää!

  • Reply akissfromthepast 12.12.2015 at 00:25

    Hienot sivut sinulla, kävin kurkkaamassa.
    Ajattelin tässä yhtenä päivänä muuten, että oliskohan ideaa laittaa joku lista jonnekkin blogin nurkkaan vaikka ”hei, me etsitään töitä”-tai ”me osataan”- teemalla ja koota alle hyviä tyyppejä… Ajatus jäi ihan pieneksi, mutta palasin siihen taas nyt. Onkohan semmoista jo blogimaailmassa? Voiko semmoista edes tehdä? Sama ideahan se vähän olisi, kuin nuokin blogiesittelyt tai tykkäyslistat.. Jotenkin ajatus ei tunnu siis yhtään hassummalta. Minä putosin melkein kokonaan blogimaailmasta kun oli gradun teko, mutta nyt taas kehissä ja tuokin idea tuli mieleen. Toisaalta sama homma toimii hyvin juuri näin kuten tässä postauksessasi :)
    Huippu idea muuten kirjoittaa freelancerin elämästä! Täällä ainakin meikä jo intoilee että huippua lukea aiheesta:)

    • Reply Johanna 12.12.2015 at 18:20

      Hei kuulostaa kehityskelpoiselta idealta! Täytyy alkaa pohtimaan mikä olisi paras toteutustapa..

  • Reply Suvi-Pilvi 12.12.2015 at 11:20

    Hyvältä näyttää! :)
    Mulla meni aikanaan parisen kuukautta pelkän pohjan ja sisällön väkräämiseen, vaikka käytinkin valmista templatea. Päivittäminen käy työstä myös!
    Virtuaalinen portfolio on tavallaan siis jopa blogiin rinnastettava viikottainen sisällöntuottamiskohde. ^_^

    • Reply Johanna 12.12.2015 at 18:19

      No sanos muuta! Hommaa riittää, mutta onneks se on ihan mukavaa. :)

  • Reply Jenni 15.12.2015 at 17:06

    Moi! Graafisen puolen opiskelijana kiinnostaa kovasti työmaailma ja myös freekkuna olo, ihan oman tulevaisuuden kannalta. Kiva olisi kuulla, miten muut on tehnyt ja mitä pitää tietää… ?? itsekin pitäisi joku portfolio nettiin kasata pikku hiljaa, siihenkin olisi kiva saada vinkkejä ?

    • Reply Johanna 17.12.2015 at 12:11

      Itsekin tässä vielä siis ihmettelen, mitä kaikkea on hyvä huomioida ja millaisia laskutus ym. käytäntöjä olisi hyvä saada. Mutta vinkkejä jos tulee niin välitän!

    Leave a Reply