elämää Helsinki

Mistä unelmoit nuorena?

19.10.2015

DystopiaUtopia_Tarahtaneet
Muistan sen tarkkaan, sillä kirjoitin siitä erääseen äidinkielen aineeseenkin yläasteella. Unelmoin vanhasta huvilamaisesta puutalosta rinteessä, meren rannalla. Ja perheestä talon sisällä. Miehestä, muutamasta lapsesta ja koirasta sekä työstä opettajana. Hyvin perinteiset unelmat siis. Dystopiani oli elämä yksin, ilman kumppania ja perhettä. Jossakin murrosiän vaiheessa mietin, että en ehkä koskaan löydä ainuttakaan seurustelukumppania. Varmaan aika yleinen pelko monella jossain vaiheessa nuoruutta. Nyt haluaisin sanoa sille nuorelle itselleni, että sinussa on paljon enemmän voimaa ja potentiaalia kuin ikinä uskotkaan (noin niinkuin muutenkin kuin seurustelukumppanin löytämisessä…). Elämästä tulee juuri sellainen kuin haluat, mutta se ei välttämättä näytä siltä, mitä ennakoit. Elämä kun on pirullinen yllättäjä. Joinakin hetkinä sitä on hyvinkin lähellä tiettyjen unelmien toteutumista, mutta hetken päästä kuitenkin niin kaukana. Opettajaa minusta ei tullutkaan. Sen sijaan päädyin opiskelemaan uuden ammatin, jota rakastan.

Unelmat voivat myös muuttua, kun sille antaa tilaisuuden. Kaikki rakentuu joka hetki uudestaan ja valitettavasti kaikesta joutuu jossain kohtaa luopumaan. Se on pelottavaa, mutta tekee kaikesta kohtaamastamme ainutkertaista. Lopulta olen alkanut miettiä, onko unelmien toteutuminen kuitenkaan elämän pääpointti. Onko tarkoitus vaan elää ja ihmetellä tätä kaunista kaaosta?


PA066404b

Näihin hups miten syvällisiin pohdintoihin minut sysäsi Tärähtäneiden ämmien Dystopia/Utopia-näyttely Hippolyte-galleriassa (Yrjönkatu 8–10, Helsinki). Yhteisötaideprojektissa on lavastettu ja kuvattu syrjäytymisvaarassa olevien suomalaisten nuorten pahimpia tulevaisuuden pelkoja ja suurimpia unelmia. Kolmiosaisia teoksia oli vaikeaa kuivin silmin katsella. Vaikeista taustoista ponnistaneiden nuorten hartaimmat unelmat olivat lopulta niin yksinkertaisia. Esimerkiksi näin: ”Utopiani on asua idyllisessä talossa perheeni kanssa. Perheeni on sisällä ja näen ulkopuolelta, kuinka lämmin valo heijastuu ikkunoista.”

Suosittelen näyttelyä, se on auki 25.10. asti. Ota mukaasi joku teini-ikäinen. Toivon että olisin itse voinut nähdä tämän näyttelyn nuorena.

PA066423b

Kuvat: ensimmäinen: Tärähtäneet ämmät / Gabriel Mellan: production photos., loput Hippolyten näyttelystä

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Vanha Jäärä 19.10.2015 at 14:52

    Loistovinkki, tuonnehan mun täytyis meidän teini raahata. Mutta pirskales, tulee aika kiire…ei taida löytyä yhteistä aikaa :-(

    Mä en kyllä nuorena koskaan unelmoinut mistään talosta ja perheestä, musta piti tulla suosittu pop-laulaja ;-) No, ei tullut ja nyt on talo ja perhe. Hyvä näin!

    • Reply Johanna 19.10.2015 at 18:31

      No ei taida pop-laulajan urakaan ihan harvinainen unelma olla. ;)

  • Reply Katja 19.10.2015 at 17:14

    <3 kaunis teksti ja viisaita sanoja. Näyttely kiinnostaa kovasti, täytyy järjestää aikaa että ehtii sen katsomaan.

    • Reply Johanna 19.10.2015 at 18:31

      Kiitos! Mene ihmeessä tällä viikolla kun vielä ehtii. :)

  • Reply Muusa / Muuusan elokuu 19.10.2015 at 18:08

    Olen jo jonkin aikaa blogiasi seuraillut ja nyt piti ihan kommentoidakin, sillä koinpas tässä sitten ahaa-elämyksen lukiessani tätä sinun tekstiä! Tajusin, että elämästäni on tullut ihan erilainen, mistä nuorena unelmoin, mutta silti olen siihen varsin tyytyväinen juuri tällaisena. :)

    • Reply Johanna 19.10.2015 at 18:30

      Oi Muusa, kiitos kommentista. Tuntuu hienolta, että tämä ylisyvällinen analyysini sai aikaan jossain ahaa-elämyksen. Unelmat taitavat muuttua sitä mukaa kuin itse kasvaa ja muuttuu.

    Leave a Reply