Helsinki

PEFC Wood Works x Laser Cut Studio

10.9.2014

P9050538b

 

Kävin viime viikolla hakemassa Sugarilta tällaisia kauniisti viistettyjä kolmioita, jotka ovat PEFC:n ja Laser Cut Studion yhteistyön tulos ja liittyvät Design weekin tapahtumaan PEFC Wood Works x Laser Cut Studio (14.–16.9.). Tapahtumassa rakennetaan näistä puukolmioista installaatio Espan lavalle. Tarkoitus on, että kaupunkilaiset lähettäisivät metsään liittyvän muistonsa kaiverrettavaksi kolmioihin paikan päällä. Muiston voi lähettää täällä. Installaatio on tarkoitus purkaa tapahtuman viimeisenä päivänä osiin kaupunkilaisille mukaan jaettavaksi (klo 16–18). Näistä komponenteista voi sitten kotona rakentaa mieleisiään esineitä. Itse sain kokeilla rakentamista jo etukäteen, kuten näkyy. Voin kertoa, että petyin pahan kerran omaan avaruudellisen hahmottamisen kykyyni. :D Tai sanotaan nyt niin, että tuo on harjoituskappale, jonka puran myöhemmin, sillä haaveissa on tällainen hieno vati. :)

Mikä ihmeen PEFC?
PEFC on kestävän metsänhoidon sertifiointijärjestelmä (Programme for the Endorsement of Forest Certification), jonka ”tavallinen suomalainen” vain harvoin tietää. Itse olen tutustunut PEFC-sertifikaattiin lopputyön yhteydessä, sillä lopputyöni aihe käsittelee ekologista graafista suunnittelua. Graafinen suunnittelija on tekemisissä PEFC-sertifioitujen papereiden ja pakkausmateriaalien kanssa. PEFC on kuitenkin hyödyllinen myös muille kuin graafisille suunnittelijoille. Kestävistä valinnoista kiinnostunut kuluttaja tunnistaa PEFC-merkistä kestävästi hoidettujen metsien puusta valmistetun tuotteen, olkoon tämä sitten huonekalu, elintarvikepakkaus, servetit, kirjekuoret tai post it -laput. Kannattaa kiinnittää huomiota ja tarkoituksella tsekata, mistä kaikista omista kulutustuotteista PEFC-merkki löytyy, ja mistä ei!

 

P9070738b

 

I tried to create a bowl out of these wooden triangles from PEFC & Laser Cut Studio but I ended up with a pencil holder, which isn’t too bad either. :) These triangles are part of the design week event PEFC Wood Works x Laser Cut Studio that will be on at Espan lava in Helsinki from 12th until 14th of September. The centerpiece will be a wooden installation made of these triangles. Everyone can participate by sharing their own story or a thought that relates to forest by either coming to the event, tweeting and using the hashtag #pefcwoodworks or by visiting pefcwoodworks.com. Selected messages will be then engraved on the spot and used to form the installation. On Sunday 14th of September from 4pm until 6pm all the engraved individual wood triangles will be given away to visitors. They can then use the pieces to create design objects at home.

What is PEFC?
The Programme for the Endorsement of Forest Certification (PEFC) is an international, non-profit, non-governmental organization which promotes sustainable forest management through independent third party certification.

(Puukolmiot on saatu blogin kautta PEFC:ltä. PEFC ei ole sponsoroinut postausta rahallisesti.)

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply