Helsinki Sisustus

Pop-up shop Kettukarkin terassilla

7.10.2015

Viime lauantaina oli mahdottoman hieno sää Helsingissä. Poljin katsomaan Kettukarkki SHOPin ja 1kertaa2:n yhteistä Mairen terassille levittäytynyttä pop-uppia. Pyörällä matka tuntuikin vähän pitemmältä kuin olin ajatellut. Uskokin meinasi loppua jossain Pasilan tietyökaaoksen keskellä. Onneksi jatkoin, vaikka vähän myöhässä perille saavuinkin. Näin ihanalta näytti se terassikauppa!

IMG_6258bPA036323b

Kettukarkki SHOPiin oli ilmestynyt vaikka mitä uusia tuotteita, joista en ollut kuullutkaan. Alla bambuinen biohajoava hammasharja Humble Brush. Jokaisesta myydystä harjasta Humble Brush lahjoittaa kuulemma yhden harjan kehitysapuun. Kaiken hyvän lisäksi harjoja sopii hienommassakin kylppärissä pitää esillä. Kauniita! Ja lapsillekin oli oma kokonsa.

PA036342bPA036346bPA036326b

Hauska uutuus oli myös Kikoin jalkaraspi (yllä). Voitteko uskoa, että kenialaiset naiset ovat käyttäneet vastaavaa laavakivestä valmistettua kapistusta jo vuosisatoja ja me täällä hinkkaamme jalkateriämme niillä kammottavilla muoviläpysköillä? Maire kertoi, että raspina kivi on myös paljon tehokkaampi kuin ne tavalliset muoviraspit, joita monen kylppäristä löytyy. Alla suomalaisia Osmian saippuoita.

PA036332bPA036340b

Kaksi juttua ostinkin, nimittäin Iris Hantverkin sieniharjan (alla) ja valkopohjaisen hamampyyhkeen Joonakselle (yllä). Muistanette kun kerroin aiemmin, että tällainen hamam-tehtävänanto oli minulle annettu. Nyt on tehtävä siis hoidettu. Ainut ongelma on, että nyt haluaisinkin säästää pyyhkeen ainoastaan pöytäliinaksi, enkä antaa miehen käyttöön ollenkaan… Sieniharja tulee käyttöön toivottavasti jo viikonloppuna, jolloin on päästävä metsään.

PA036333bPA036336b

Pullan mutustelun ohella tutustuin myös 1Kertaa2:n varastontyhjennyspöytään. Sovimme suunnittelija Pia Kalliomäen kanssa 1Kertaa2-arvonnasta Kotilossa. Sitä varten sain ilokseni viedä mukanani yhden tyynyn toisen omistamani 1Kertaa2-tyynyn seuraan. Pistän arvonnan pystyyn ensi viikolla, joten pysykäähän kanavalla taas!

PA036337b

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply Karin // Tunne tilat 7.10.2015 at 19:32

    Sympaattinen pop-up! Täytyypä pysyä linjoilla. Hirveästi houkuttaisi voittaa 1kertaa2 -tyyny :)

  • Reply Piia 7.10.2015 at 21:20

    Ihania kuvia meidän poppiksesta, kiva kun kävit!

  • Reply Maire / Kettukarkki 8.10.2015 at 08:16

    Ihana postaus ja kuvat, kertakaikkiaan! Mahtavaa että jaksoit fillaroida perille asti, reipas nainen!

    Teille täytyy selvästi toimittaa lisää ”halal-pyyhkeitä” :D

  • Leave a Reply