Juhla ruoka

Numerokakku 4-vuotiaalle

24.8.2020

Onhan se aikamoista, että meillä on jo 4-vuotias talossa! Vietittiin hänen synttäreitään pienellä porukalla viikonloppuna. Viime aikoina tyttö on innostunut tunnistamaan kirjaimia ja leikkimään niillä. Samalla numeroitakin tutkaillaan. Niinpä tuli mieleen tehdä myös synttärikakku numeromuotoon. Selailin Pinterestissä toteutusvaihtoehtoja. Päädyin pavlovaan, sillä marenkipohja on helppo pursottaa muotoon kuin muotoon, eikä hukkaa jää toisin kuin kakkupohjan kanssa. Käytin tähän kakkuun Pullahiiren leivontanurkan ohjetta.

Kahden marenkipohjan lisäksi kakkuun tuli kermavaahtoa, mansikkahilloa ja tuoreita mansikoita. Koristelussa käytin macaronseja, keksejä, mansikoita ja mintun lehtiä. En todellakaan ole mikään pursotusmestari, mutta tämän ei tarvinnutkaan olla niin justiinsa kun koristeita tuli niin runsaasti. Marengin pursotuksessa kyllä käytin säntillistä sabluunaa, jotta muodot saatiin täsmäämään.

Kesä on ihanaa aikaa, kun juhlakoristeita voi käydä keräämässä luonnosta ja pelloilta ihan ilmaiseksi. Kuten joka elokuu, suuntasin taas Ruissaloon ja poimin auringonkukkia kaksi kimpullista. Niistä tulee aina niin hyvä fiilis!

Ainiin ja numeropallokin meillä tietty oli! Hain ensin ruusukullan värisen pallon Raision Confetista, mutta se halkesi heti samana päivänä. Pallossa oli kuitenkin viiden päivän takuu, joten kävin vaihtamassa sen uuteen jo seuraavana päivänä. Hyvä palvelu!

Työhuoneen sohva on siirtynyt hetkellisesti olohuoneeseen. Sieltä se on matkaamassa Joonaksen työhuoneelle myöhemmin syksyllä. Hän sai luopua työhuoneestaan täällä kotona, sillä siitä tehtiin tyttärelle viimein oma huone. Tästä muutoksesta lisää seuravaksi!

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Lottu 25.8.2020 at 10:34

    Upea kakku ja paljon onnea neljävuotiaalle!

    • Reply Johanna 26.8.2020 at 13:55

      Kiitoksia! :)

  • Reply Maariska 3.9.2020 at 08:14

    Hieno kakku! Ja marengin ja mansikat tuntien varmasti myös hyvänmakuinen.. :)

    • Reply Johanna 6.9.2020 at 17:52

      Oli todella hyvää! Hieman epäilin, että onko liian makeaa mansikkahillolla, mutta happamahkot tuoreet mansikat taittoivat liian imelyyden.

    Vastaa käyttäjälle Maariska Cancel Reply