kotona

Harmaista pellavalakanoista ja päiväpeitteistä

10.1.2014

 

Pellavalakanat ovat varmaan yksi viime vuoden blogatuimpia aiheita. Tyrkkäämpä minäkin ilmoille siitä huolimatta vielä yhden postauksen aiheesta. Vihreän talon kesäjuhlista sain mukaani Finlaysonin harmaan J. F. by Finlayson -pellavapussilakanapaketin. Pitkään piti ostaa sille pari, mutta sitten käteen osui KodinYkkösen alekuponki ja kaupassa muistin, että toista harmaata lakanapakettia vielä kaivataan. Niinpä ostin tuon Finlaysonin setin pariksi Annon harmaan pellavapussilakanan. Arvioin, että Annon lakanan sävy olisi ollut paljon lähempänä tuota Finlaysonin harmaata, mutta ihan nappiin ei sitten mennytkään. Finlaysonin lakana on tummemman ja vihreämmän harmaa. Näistä kuvista eroa on ehkä vaikea havaita, mutta varsinkin keinovalossa se kyllä näkyy. No eipä meillä olla niin nokonuukia, hyvin vähän eri sävyisissäkin lakanoissa on nukuttu. En kuitenkaan osaa ihan päättää, olenko niin rakastunut pellavaan petivaatteena kuin moni muu. Tuntuu, että peitot eivät meinaa pysyä pellavaisten pussilakanoiden sisällä ja valuvat kasaan pussilakanan toiseen päähän. Siis kummankin merkin lakanat. Tavalliset pussilakanat ovat jotenkin ryhdikkäämpiä. Jakakaa kokemuksianne! Oletteko löytäneet täydelliset pellavalakanat?

Näissä kuvissa näkyvä reilunkokoinen valkoinen päiväpeite on muuten Finlaysonin (olisikohan tuo ollut Aro-peite). Sen ostin myös jostakin poistosta alelipukkeella. Tuota on ihan pakko suositella! Sopivan ohut, mutta kuitenkin sen verran painava, että tasoittaa peittojen muhkurat. Olen erittäin tyytyväinen. Hyviä, järkevän hintaisia päiväpeitteitä ei tahdo millään löytää, jos ei halua niitä topattuja peitteitä, joista kyllä on valinnanvaraa.

 

harmaat_pellavalakanat_kotilo

 

 

// Finlaysonin pellavalakana saatu Vihreän talon juhlista, eli blogin kautta.

You Might Also Like

24 Comments

  • Reply Liina/VillaIlona 10.1.2014 at 20:16

    Minäkin pellavasta intouduin:
    http://villailona.blogspot.fi/2013/11/periksianto-pellavalle.html

    Mutta… Kokemukseni ovat toistaiseksi vähän samanlaiset. Peitot valuvat lakanoiden sisällä ja välillä tuntuu että tyynytkin pyörivät miten sattuu. Pahin haitta on kuitenkin pellavalakanoista irtoava pöly! Tummanharmaiden lakanoiden jäljiltä makuuhuoneen nurkat ja sängynalunen on täynnä tummaa nöyhtää. Luulin että ongelma hellittäisi parin pesu- ja rumpukuivauskerran jälkeen, mutta ongelma on jatkunut ihan entisellään:(

    Ihan en vielä suostu luovuttamaan, vaan aion kaikesta huolimatta testata jossain välissä vielä jonkin muun merkin pellavalakanat:)

    • Reply Johanna 11.1.2014 at 15:00

      Oi että miten kauniit tummat pellavalakanat ovatkaan! Ihanat.

  • Reply Salla / Kodinnäköinen 11.1.2014 at 08:00

    Itsellä ei pellavalakanoita ole, mutta allekirjoitan kokeilemattakin faktan, ettei peitto välttämättä pysy pussilakanan sisällä. Kaupassa lakanoita tutkiessa huomasin, että monet ovat kivipestyjä, jotta pellavasta tulee pehmeää… Se taas poistaa pellavasta jäyhän ryhdikkyyden, jota siinä normaalisti on.

    Valitettava tosiasia on, että itsellä ei pysy edes tavalliset puuvillaiset pussilakanat paikoillaan, otin vinkkiä H&M:n homen pussilakanoista ompelin kaikkiin pussilakanoihini piilopainonepit. Jos pellavaan joskus päädyn, taidan painoa H&M:lle, tarkistin ja myös pellavalakanoista nepparit löytyy. :)

    • Reply Johanna 11.1.2014 at 15:03

      Jaahas, kiitos selvennyksestä, vai siitä se lötköys johtuu! Piilopainonepit on muuten todella kätevät. Sen olen itsekin todennut. Joissain pussilakanoissa on myös tavalliset napit, jotka auttavat samaan ongelmaan.

  • Reply Petteri Rintsikasta 11.1.2014 at 08:53

    Meillä minä en vastaa tekstiiliasioista juurikaan, joten siihen ei ole mitään järkevää sanottavaa :) Sen sanon, että se on ärsyttävää jos peitto ei pysy pussilakanassa. Satiiniset pussilakanat oli muistaakseni hieman karkailevia.

    Hyvännäköinen blogi sinulla!

    • Reply Johanna 11.1.2014 at 15:04

      Kiitti Petteri! :) Ovatkohan ne satiiniset sitten puolestaan liukkaista, mistä johtuen peitto karikilee?

  • Reply Sofia 11.1.2014 at 10:01

    Olen huomannut että pellavat pysyvät peitteissä paremmin mitä enemmän niitä käyttää, eli mitä enemmän ne pehmenevät :) Itselläni on nuo Finlaysonin pellavat.

    • Reply Johanna 11.1.2014 at 15:05

      No katsotaan, kuinka käy! Finlaysonin pellavalakana on vähän laadukkaamman oloinen kuin tuo Annon. Tosin hintaerokin on merkittävä!

  • Reply Sissi 11.1.2014 at 11:04

    Ostin Tallinnasta ihanasta pellavakaupasta pellavalakanat (Zizi), jotka ovat paksua pellavaa. Ne maksoivat noin puolet siitä, mitä täältä ostaessa pellavalakanat yleensä maksaa (pussilakana 60 e ja tyynyliina 14 e) ja ovat olleet todella hyvät, laadukkaat ja miellyttävän tuntuiset. Minulla ei ole ollut ongelmaa peittojen kanssa, mikä varmaan johtuu siitä, että nämä lakanat ovat niin paksut. Se onkin ehkä ainoa miinus, omaan 7 kg:n pesukoneeseen kyllä periaatteessa mahtuu kaksi pussilakanaa ja tyynyliinat, mutta ne ei mahdu liikkumaan niin hyvin, että joudun pestä lakanat yksitellen (toki mukaan mahtuu muuta pienempää pyykkiä). Haaveilen vielä toisesta pellavalakanaparista :)

    • Reply Johanna 11.1.2014 at 15:07

      Ai kauhistus, ne eivät siis toimisi meillä. Olen huippulaiska pesemään käsin yhtään mitään…

      • Reply Sissi 22.2.2014 at 10:31

        Eikäsin tietenkään :) Mutta yksitellen koneessa. Hehe, aloin miettiä et mihin puronvarteen edes menisin pesemään lakanoita ;)

    • Reply Varpu 13.1.2014 at 19:01

      Jees, samoja Zizin pussilakanoita meil kans ja allekirjoitan saman et niis ei peitot kyl pyori. Ovat niin raskasta tekoa. Ja muutenkin huolellisesti tehdyt.

  • Reply Anne Malia 11.1.2014 at 15:22

    Meillä on kokemusta HM:n pellavalakanoista, sekä valkoisista, että tumman harmaista. Peitto ei liikun niiden sisällä, vaikka on itse asiassa kymmenisen senttiä liian kapea lakanan sisään. Veikkaisin, että täkillä on vaikutus asiaan. Meidän täkki on untuvaa ja sellaista untuvakangasta pinnaltaan. Voisin kuvitella, että sellaiset vanutäkit, joissa on polyesterinen pintakangas, saattaisivat olla liukkaita. Untuvakangas kun on puuvillaa ja näin ollen vähän nihkeämpi pinnaltaan. Eli kokeilepa puuvillapäällysteistä täkkiä, jollet ole sellaista jo koklannut.

    • Reply Johanna 11.1.2014 at 15:29

      Tämä varmasti vaikuttaa asiaan! Tuntuu myös että kevyen ilmava peitto pysyy paremmin pussilakanan sisällä kuin tiiviimpi täkki.

  • Reply tiinakaisa 11.1.2014 at 16:54

    Meillä tuo yksinäinen Finlayson on toimittanut enemmän päiväpeitteen virkaa. Tykkään sen sävystä!

  • Reply merikukka 11.1.2014 at 18:22

    Kyllä olen huomanut ihan saman asian. Meillä onneksi on nuo HM:n pellavalakanat, joissa on ne piilonepparit.

  • Reply Nimetön 13.1.2014 at 04:26

    Meillä oli valkoiset H&M:n pellavalakanat, mutta jouduin lahjoittamaan ne äidilleni, kun ne oikein tuntuivat imevän kissankarvoja. Muiden lakanoiden kohdalla ei samaa ongelmaa ole ollut. Ainakaan samassa mittakaavassa. Usean pesunkin jälkeen pellava tuntui karhealta. Nyt liputankin trikoolakanoiden puolesta.

    • Reply Johanna 13.1.2014 at 09:13

      Ai ai! Meilläkin on joitain puuvillapussilakanoita, jotka ovat harmittavan sähköisiä… Pysyvätkö täkit hyvin trikoopussilakanoissa muuten?

  • Reply Iina 21.3.2014 at 00:22

    Pussilakanoihin saa ainakin Jyskistä sellaisia muovisia ”nipsuttimia”, joilla saa peiton kulmat lakanan sisälle kiinni. Niillä pysyy peitto ojossa. En tiedä, ovatko riittävän vahvoja, jos pellavalakanat ovat paksumpia. (En ole koskaan kokeillut pellavalakanaa.) Mielestäni eivät tehneet pussilakanoihin mitään ulospäin näkyviä rumia ryttyjä. Edullinen hankinta, joten suosittelen kokeilemaan!

    • Reply Johanna 21.3.2014 at 08:38

      Kiitos vinkistä! En olekaan koskaan kuullut niistä.

  • Reply Tuija 1.10.2015 at 20:12

    Ostin pellavapussilakanan ja 2 tyynyliinaa Tiirinkosken tehtaalta . Muistaakseni 200 e (monday to sunday). Niin ihanat etten muita enää käytä. Aamulla vaan koneeseen, silitys kosteana ja illalla käyttöön. Ei mitään ongelmia, täkki pysyy hyvin enkä pölyämistä ole huomannut. Suosittelen :).

  • Reply pellava liinen 5.10.2015 at 00:14

    Taitaa kommenttini mennä varsinaisesta aiheesta hieman oheen. Itsellä kävi niin hyvä tuuri, että sain vanhoja kotonakudottuja pellavalakanoita sekä pyyhkeitä.
    Lakanoista ja pyyhkeistä ompelin pussilakanat ja tyynyliinat.
    Värjäsin pesukoneessa ja katso! Maailman parhaat petivaatteet.
    Erittäin miellyttävän tuntuiset, ei hiosta, kuitenkin lämpimät.
    Näistä ei irtoa nukkaa tms.johtunee siitä, että nämä kankaat on kudottu jo 40-luvulla.
    Sopivan pehmenneinä lakanani ovat kuin tosi paksua silkkiä.
    Muutenkin kierrän kirppiksiä pellavalakanoiden, -pöytäliinojen yms pellavatuotteiden perässä, jotta saisin ommeltua lisää sänkyvaatteita tai hienon ison päiväpeiton.

    • Reply Johanna 5.10.2015 at 08:00

      Vau! Kuulostaa aivan ihanalta. Värjäsitkö pellavan ihan tavallisilla kangasväreillä? Minkä väriseksi värjäsit?

    Leave a Reply