kotona Vehreät vihreät

Kasvien hemmottelua

18.2.2014

Vihervalo Kekkilä

 

Kyllä nyt kasviasukkien kelpaa. Meillä on ollut jo jonkin aikaa Kekkilän Vihervalo, mutta se on tainnut jäädä esittelemättä täällä blogin puolella. Sille löytyi paikka makuuhuoneen ikkunalaudalta. Silmä kyllä lepää Vihervalon muotoilussa, en kyllästy ihailemaan sitä. Chilit rakastavat uutta seuralaistaan myös. Ne alkoivat jopa tammikuussa kukkia valon ja lämmön yhteisvaikutuksesta.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Vihervalon mukana tulleet violetit valot ovat kasveille optimaaliset, mutta aika rajun väriset, varsinkin makkariin. Sanomattakin on selvää, että koneella työskentely valon ollessa päällä on hankalaa. Ei siis ehkä optimaalisin paikka kasvivalolle, mutta ainut mahdollinen. Jos olen koneella, on siis lamppu pois päältä.

Kekkilän taannoisessa lehdistötilaisuudessa kysäisin valojen värisävyistä Koti & Piha -tuoteperheen tuoteryhmäpäälliköltä Reetta Thurmanilta. Reetta kertoi, että myös neutraalimman sävyiset valot auttavat kasveja. Hän vinkkasi, että Airamilta on tulossa jokin uusi kasvilamppu markkinoille, joka on neutraalimpi sävyltään. En ole ehtinyt paneutumaan tähän sen tarkemmin, mutta tarkoitus on. Samaisessa tilaisuudessa törmäsin muuten Time of the Aquariuksen Minnaan, joka kertoi, että heillä valaisin toimii lastenhuoneen koristevalona. Minna oli vaihtanut tavalliset lamput violettien tilalle. Fiksua jos kasvivalolle ei ole tarvetta! Vihervalo toimii varmaan nätisti myös tässä tarkoituksessa.

 

Vihervalo Kekkilä

 

Pakkauksessa odottaa vielä Ruukkuporras. Se ei tällä hetkellä mahdu minnekään sisälle, mutta tänään kävin parvekkeella mallailemassa ja ilahduin, kun huomasin, että se mahtuu sinne mainiosti. Jes! Tule jo kevät. En malta odottaa…

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

(Tähdennettäköön vielä: olen saanut Kekkilän tuotteet työprojektin kautta, en blogiyhteistyönä.)

We have a great collection of Kekkilä’s Home & Garden products at home now. I’m more than happy. Vihervalo plant lamp (Grow Light) is my favorite. The chilis love it too. They even started to bloom last month!

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply retromoderni 18.2.2014 at 10:38

    Kekkilän tuotteet vaan niin toimii!

  • Reply Veera 18.2.2014 at 11:29

    Hei!

    Ihana blogi sinulla ja nuo Kekkilän tuotteet ovat kyllä kauniita :). Me ostimme viime talvena vihervalon kotiin ja olemme tykästyneet. Meillä se on ruokapöydän päässä ja siitä on ihana napsia tuoreita yrttejä ruokiin ja salatteihin. Tämän talven aikana huomasimme kuitenkin, että meidän vihervalon puinen keppi on vääntynyt itsellään kurjasti hieman kaarelle. Laitoinkin Kekkilään viestiä josko sellaisen voisi saada varaosana. Katsotaan mitä vastaavat.

    Mukavaa alkavaa kevättä!

    • Reply Johanna 18.2.2014 at 18:08

      Kiitos Veera! Itse asiassa ruokapöydän päähän tuon voisi meilläkin asettaa. Se on toinen mahdollisuus. Toivottavasti saat vastauksen ja uuden kepin vääntyneen tilalle. Ihanaa kohta koittavaa kevättä sullekin!

  • Reply MS Ordinary 20.2.2014 at 20:07

    Kekkilän design on kyllä onnistunut kummassakin tuotteessa! Mie huolisin myös tuon ruukkuportaan parvekkeelle :) vaihtoehtoisesti kasvihuonehylly passaisi myös!

    • Reply Johanna 20.2.2014 at 21:21

      Kyllä, hyvät suunnittelijat asialla. Vihervalo on Linda Bergrothin ja Ruukkuporras Klaus Aallon.

    Leave a Reply