kotona Vehreät vihreät

Kesäparveke 2018

21.6.2018

On tuo parvekkeen laitto sen verran herkkä juttu, että ennen kuin kokonaisuuteen voi olla täysin tyytyväinen, täytyy kasveja käydä mallailemassa kaupassa useaan kertaan, istuttaa välillä hutiostokset kerrostalon pihalle ja siirrellä kasviparkoja ruukuista toiseen, useaan otteeseen. Nyt täällä seilaavat vielä päiväkodin tädeille menevät marketat ja oliivipuu, joka sekin on menossa lahjaksi. Sentään mansikka on löytänyt paikkansa koriamppelista ja valkoinen kosmoskukka on nätti punoskorissa lattialla. Hyllykkö toisella päätyseinällä on koottu vanhoista omenalaatikoista, joita sain tutulta.

Olisi sulaa hulluutta olla kasvattamatta tomaatteja näin helteisellä parvekkeella. Sain kaksi runsasta tomaattipuskaa kympillä. Kesäkukkien alet ovat jo alkaneet.

Tänä kesänä kukkia on saanut kuumuuden takia kastella ahkerasti. Onneksi apuna on tänä vuonna eräs pieni ja innokas parvekepuutarhuri, joka tarttuu aina mieluusti kastelukannuun. Täytyisi löytää vielä hänelle oma, vähän pienempi kannu. Pieni kukkaroskis parvekkeella on kätevä. Emalikuppi löytyi kirppikseltä.

Etsin amppeliin jälleen kuukausimansikkaa. Siitä on niin hyvät kokemukset Lauttasaaren parvekkeelta. Mistään en kuitenkaan sitä löytänyt, joten tyydyin ostamaan ”tavallista” mansikkaa. Istutin osan koriamppeliin. Se mikä amppelista jäi yli, pääsi isoon ruukkuun köynnöskrassin ja humalan kanssa. Krassin olisi nyt tarkoitus kiipeillä kohti taivasta. Humala on jo tässä reilussa viikossa onnistunut valtaamaan lähes koko ruukun. Saas nähdä tukehduttaako vielä mansikankin alleen.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply