kotona ruoka

Keväinen brunssipöytä

19.1.2015

P1180096b

Tulipa eilisestä brunssipöydästä keväinen! Nämä kuvat tekevät vieläkin iloiseksi. Meillä brunssiin kuuluu tavallisesti munia jossain muodossa, pekonia, croissantteja, tomaattia, kurkkua, viinirypäleitä ja hedelmäsalaattia. Jälkimmäisen kanssa nautitaan jogurttia tai vaniljajäätelöä. Smoothietakin surautan tavallisesti tarjolle, mutta enpä eilen, sillä edellissunnuntaina surautin rikki tehosekoittimen tiiivisteen. Tiivistin jäi siis vahingossa kannuun sisälle ja meni palasiksi smoothien sekaan… Eilen piti paistaa myös amerikkalaisia pannukakkuja, mutta sitten kaapista löytyikin vain sämpyläjauhoja. No kyllä näilläkin pärjättiin…

P1180112b

Eilen kaivoin kaapista keltaiset kirpparilta löytyneet Sarviksen munakupit, joita minulla on kolme kappaletta. Olen yrittänyt etsiskellä kirppareilla niitä lisää, mutta vielä ei ole lykästänyt. Saa muuten vinkata, jos tulee vastaan!

P1180104b

Kahvin ja teen lisäksi meillä tykätään nauttia brunssilla GodMorgonin täysmehuja, jotka ovat sopivan hileisiä. Ehkä vieläkin parempia ovat kuitenkin Lidlin täysmehut. Tiedätte varmaan ne, jotka ovat muovipulloissa? Eilen juotavaksi tarjoiltiin myös Alpron kookosjuomaa. Siihen olen jäänyt vähän koukkuun.

P1180109bP1180076b P1180094b

Jes, nyt on taas Runebergin torttu -aika! Niitäkin oli eilen tarjolla. Makeaa oli myös tuulihattujen muodossa. Pirkan pakastetut tuulihatut ovat muuten paljon parempia kuin miltä kuulostavat. Ja sopivan pieniä myös. Hyvä ja helppo lisä brunssipöytään.

P1180134b

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply