kotona Vehreät vihreät

Punaoranssi väripaletti parvekkeelle?

31.5.2017

Parvekkeella vallitsee jokavuotinen epäjärjestys. On vaikea päättää, mihin tänä vuonna keskittyisi. Hyöty- vai koristekasveihin? Ja sitten myös: millaista väripalettia siellä tänä kesänä haluaisi katsella?

Chilit ovat sentään kiltisti riveissään ja laatikon päällä pilkullisessa ruukussa nököttää ystäviltä saatu kirsikkatomaatti. Sellaista minulla ei koskaan ole ollutkaan. Kukkatelineessä on köynnöskrassia. Sitä en ole kasvattanut moneen vuoteen.

Vanhempieni pihalta kaivoin jälleen sisukkaaksi parveke-eläjäksi todetun mesimarjan (alla olevan kuvan ruukussa oikealla). Se on vielä istuttamatta. Samoin kuin samettikukat, jotka nekin ovat uusia tulokkaita parvekkeellani. On hauskaa kokeilla joka vuosi jotain uutta. Ajattelin antaa samettikukalle mahdollisuuden, vaikka se on aina tuntunut jotenkin vanhanaikaiselta. Tuo oranssi värikin on vähän kreisi, mutta katsotaan. Istutin muuten taloyhtiömme pihallekin muutaman samettikukan Punavuori kukkimaan! -tapahtuman henkeen. Sain kehuja naapurilta – ovat kuulemma erittäin kestäviä ja kukkivat koko kesän jos tuuri käy.

Ai niin ja se Parvekelaudoitus Siperian lehtikuusesta -postauksessa esiintynyt laventelikin on edelleen hengissä. Sininen kukka ei kuitenkaan oikein käy punaoranssiin palettiin… Leppoisia pulmia!

 

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Eija 2.6.2017 at 14:13

    Viihtyisää1 Mistä tuo kiva musta kukkateline on?

    • Reply Johanna 16.6.2017 at 11:30

      Se on Lagerhausista viime kesältä. Vastaavia keräsin juuri postaukseen Kukkajalkoja!

    Leave a Reply