kotona

Uuden kodin makuuhuone

3.8.2016

P8030006b

Nykyinen makuuhuoneemme lienee vähän pienempi kuin vanhan kodin, mutta tuntuu silti suuremmalta, sillä sinne ei nyt tarvinnut änkeä työpöytää. Vauvaan liittyvät kalusteet ovat korvanneet työpöydän. Toisessa nurkassa on pinnasänky ja vastanurkassa hoitopöytä. Kummatkin ystäväperheen vanhoja. Pinnasänky on Muuramen ja hoitopöytä Ikean. Kumpiakin voisi vähän ehostaa maalilla, mutta eipä taida enää ehtiä, kun laskettu aika on jo reilun viikon päästä.

P8030011b

Seinän harmaa sävy on Tikkurilan Laasti. Sitä jo joku ehti kyselläkin. Olen sävyyn erittäin tyytyväinen. Vaikka Laasti on Tikkurilan sivuilla luokiteltu ”kylmiin maanläheisiin”, mielestäni sävy taittuu ennemminkin aavistuksen ruskeaan, mikä estää sitä näyttämästä talven kylmässä valossa juuri sinertävältä. Samaa sävyä testattiin vuosia sitten ystävien makkarissa ja sieltä asti olen pitänyt sävyn korvan takana. Kannatti.

Tummanharmaat Aina-verhot ovat pellavaa ja Ikeasta. Vaaleanharmaa yksittäinen pellavaverho puolestaan löytyi KodinYkkösen loppuunmyynnistä.

P8030024bP8030018b

Ikean Bestå kätkee sisäänsä mappien ja lehtien lisäksi vauvan vaatteita ja tarvikkeita. Sama kaappihan meillä oli vanhassakin kodissa. Nyt vaihdoimme oven kätisyyden, jolloin hoitopöydällä häärätessä on kätevämpi kaivaa kaapista tavaroita. Pikkuisia vaatteita on jo aika lailla ja kaikki niistä ovat ystäviltä tai sukulaisilta saatuja tai ostettuja. Jopa tuttipullo saatiin pankista, kun otettiin asuntolaina. :D

P8030045bP8030029b

Salakaupan ihanan jäätelöhelistimen sain lahjaksi opiskelukavereiltani. Burt’s Beesin bodyoil on blogin kautta saatu.

P8030012b

Yöpöytänä Joonaksen puolella on Kekkilän Taimihylly, joka vanhassa kodissa oli olohuoneessa. Minun puolellani yövalon ja yöpöydän kombinaatio on vielä ratkaisematta, sillä tilaa on aika hintsusti (katso kuva 2). Siihen tarvittaisiin valaisin, jonka saa himmennettyä, jotta tulevan yöheräilyn voisi hoitaa ilman totaalista häikäistymistä. Vinkkejä? Mitä valitsisitte tähän?

P8030008b P8030014b

Niin ja tuo päiväpeite. Se on Afroartin Pyramid. Heinäkuisella Tukholman reissulla ostettu. Tarkoitus oli oikeastaan ostaa päiväpeite Big Dot -kuosilla (kuten täällä suunnittelin), mutta sitä ei liikkeestä löytynytkään tarpeeksi suuressa koossa. Niinpä valittiin tämä, eikä kyllä ole harmittanut. Peite on aika ohutta mutta levittyy silti tasaisesti sängyn päälle ja on samasta syystä kevyt viikata kasaan.

P8030010b

 

Pinnasänkyyn on tulossa ihania tekstiilejä, mutta projekti on vielä vähän kesken. Tänään tilasin Kettukarkkishopista yhden superihanan peitteen. Esittelen viimeistään ensi viikolla vielä tarkemmin pinnasängyn tekstiilejä ja sängyn ylle tulevaa mobilea, kunhan ne saapuvat ja valmistuvat – ja jos en satu poksahtamaan ennen sitä…

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply PaulaKoo 3.8.2016 at 21:52

    Kauniin näköistä teidän makkarissa. Meillä on samaa Laastia omassakin makkarissa ja tehoste seinänä vielä Kontiainen, tätä comboa on nyt katseltu 2 vuotta ja edelleen miellyttää silmää.
    Meillä oli käytössä (tai on edelleen) yöimetysten aikaan Philipsin sarastusvalo, ei ehkä maailma nätein, mutta erittäin toimiva peli. Kello(herätyksellä toki) radio, sarastus sekä ihan tavallinen valo ja kivana bonuksena himmennys ajastimella (miten niin nukahdin aina itsekin kun nukutin vauvaa). Valon säätö riittää hyvin normi kokoisessa huoneessa hämystä koko huoneen kirkkautteen.

    • Reply Johanna 4.8.2016 at 18:59

      Kiitos toisesta sävyvinkistä! Näyttää yhtä kauniin ”mutaiselta” kuin Laastikin eli hienosti passaavat varmasti yhteen. Kiitos myös valaisinvinkistä. Tsekkaan tuon!

  • Reply kide 6.8.2016 at 09:48

    Tämä on ihan suosikkiblogini, mutta olen lukenut tätä viimeiset melkein puolitoista vuotta vain epäsäännöllisesti siitä asti kun meille putkahti yksi kultakimpale. Olin liikuttunut kun huomasin, että teillekin koittaa yhtälainen onni!

    Meillä on käytössä Ikean ”kummitus”-yövalo taitellun harson alla. Valoa ei tosiaankaan tarvitse paljoa ja tuon saa helposti päälle ja pois. (Kaksoisnäpäyttämällä värikään ei vaihdu.)

    Minä kaipasin ensimmäisenä vuonna pientä nojatuolia pinnasängyn viereen yösyöttöjä varten. Selkä oli kipeä ja väsyneenä kaipasi tukea. Tarpeeksi korkeaa, jotta siitä pääsee ylös vaikka kädet on varattuna! Unikoulun aikaan tarvittiin sängyn viereen jakkaraa, jottei tarvinnut roikkua sängyllä tassuttelemassa. Tuoleja ja jakkaroita voi käyttää myös yöpöytänä. Monikäyttöisyys kunniaan!

  • Reply Eija 10.8.2016 at 20:55

    Teillä on kaunista ja harmonista! Onnellisia odotuksen viime hetkiä ja hyvää synnytystä! Kysyisin, että mistä on tuo ihastuttava kori, jossa on sinistä, tuossa etummaisessa huoneessa?

    • Reply Johanna 11.8.2016 at 00:35

      Kiitos Eija! Sinikuvioinen afrikkalainen kori on Loviisan Karamaloosta.

    Leave a Reply