kotona Vehreät vihreät

Uusia vehreitä vihreitä

10.8.2016

P8100076b

Meillä eilen ensimmäistä kertaa vieraillut kummitätini sanoi, että on kiva kun meillä on niin paljon kasveja. Totesin, että kasvihulluus on tainnut vähän lähteä käsistä. Voisin tuupata joka nurkkaan jonkin lehtevän. Katsotaanpa, minkälaisia vihreitä asukkeja meille on viime aikoina muuttanut.

Parvekkeen kuivatustelineessä roikkuu muratti. Minulla ei ollut amppelia, joten kyhäsin sellaisen pikaisesti tuosta vanhasta virkatusta matonkudepussukasta. Toimii amppelina. Muratti on istutettu vedenpitävään ruukkuun pussukan sisään. Parvekkeen suuressa saviruukussa puolestaan kasvaa jaloangervo. Tuon jo tältä kesältä ehkä parhaat päivänsä nähneen kasvin sain puoleen hintaan alekupongilla Plantagenista. Olisiko ollut seitsemän euroa? Ruukku puolestaan oli neljän euron poistolöytö Ikeasta.

P8100093bP8100070b

Yllä olevan kuvan saniaisen sain äidiltä. Hauskaa, miten tuo 80-luvun trendikasvi näyttää taas nykyaikaiselta!

Tässä vaiheessa kesää ei oikein enää raaski panostaa kasveihin rahallisesti niin kovin paljon. Vehreyttä parvekkeelle saa helposti myös suurella puskalla järviruokoja. Ilmaista!

P8100085b

Kuten taisin aiemmin kirjoittaa, muutti Kekkilän Ruukkuporras nyt pysyvästi sisälle. Tai ainakin siihen asti kunnes tuleva lapsemme oppii konttaamaan… Hyllyssä uusia asukkeja on ylimmän tason fiikus ja keskimmäisen tason mehikasvit. Vasemmanpuoleinen on pylvästyräkki ja oikeanpuoleinen kalliopaunikko.

P8100100bP8100104bP8100087b

Kultapalmun olettekin jo nähneet moneen otteeseen. Sen sijainnista olemme Joonaksen kanssa vähän eri mieltä. Kasvi on hänen mielestään joka puolella tiellä. Minua ei haittaa sitten yhtään, vaikka se sipaisisi käsivarresta ohi kulkiessa. Peilin edessä nököttää mehikasvi, jonka laji on päässyt unohtumaan. Metallinen kukkateline löytyi Lagerhausista Tukholmasta.

P8100109b

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply