Hellettä ja haaveilua Loviisassa

Tältä näytti Loviisa maanantain helteisessä paahteessa. Tämä oli minun ja kaupungin ensikohtaaminen. Myöskään matkaseuralaiseni Saija ei ollut ennen käynyt Loviisassa. Puutalokortteleiden välissä käyskennellessämme mietimme kilpaa, mitä muita suomalaisia rannikkokaupunkeja Loviisa eniten muistutti. Suurempi kuin Naantali, mutta pienempi kuin Rauma. Vaatimattomampi kuin Hanko, mutta vähän säntillisemmin hoidettu kuin Uusikaupunki. Aika samanlainen kuin Porvoo, mutta kuitenkin tasaisempi, ja kaupungin läpi ei virrannut jokea. Valtavien lehmusten reunustamista puistoteistä tuli puolestaan mieleen Maarianhamina. Usein kuuli ruotsin kieltä mutta yhtä usein myös suomea.

Samannimisestä salakapakasta nimensä saanut Tuhannen tuskan kahvila Mariankadulla (2.) oli etsimisen arvoinen. Niin suljetulta ja hiljaiselta näyttävä julkisivu kätki sisälleen mitä hurmaavimman sisäpihan ja terassin. Siellä syötiin bebet.

Lähdimme Loviisan retkelle kirpputorit mielessä, mutta totta puhuen kirpparit jäivät nyt vähän sivuosaan retkellämme. Sen sijaan antauduimme helteisen kelin yllättämän pikkukaupungin unettavan hiljaiseen maanantaitunnelmaan. Käyskentelimme rauhassa ja kävimme kahviloissa. Läheltä Tuhannen tuskan kahvilaa löysimme Laivasillan ja sieltä kivan ravintolan, kahvilan ja afrikkalaisen kaupan nimeltä Karamaloo. Ostin uuden pyykkikorin vanhan ja risaisen korin tilalle. Siitä kuvaa myöhemmin!

Karamaloo oli kyllä ihastuttava. Katsokaa nyt noita nailonlangasta punottuja tuolejakin! Ja korilaukut olivat upeita myös. Laajempaa afrikkalaisten korien valikoimaa ei Suomesta taida muualta löytää. Harmi, ettei Karamaloolla ole verkkokauppaa. Kaupan omistaja Jaana Kapari-Jatta kertoi kuitenkin, että hän postittaa tuotteita mieluusti ympäri Suomen.

Loviisa teki hyvää. Se oli breikki tämän hetken hektisistä työkuvioista. Ihan miniloma, vaikka vain yksi iltapäivä. Elokuun lopussa kaupungissa järjestetään Loviisan Wanhat talot -tapahtuma, jossa puutalojen sisäpihat ja -puutarhat aukeavat kaikkien ihailtavaksi. Sinne pitää vielä joskus päästä. Tänä vuonna se taitaa olla liian lähellä omaa monistumistani, mutta ehkä jo sitä seuraavana vuonna.