matkalla Vehreät vihreät

Kukkakauppahelmi Tukholmassa: Floristkompaniet

21.4.2015

P4040118b

Mietin usein, miksi suurin osa kukkakaupoista on niin tunkkaisia ja tylsiä. Ei voi kuitenkaan väittää, että valinnan varaa ei olisi. Google löysi Helsingistä yli 50 kukkakauppaa. Mutta miksi ne ovat kaikki niin samanlaisia? Ja miksi kukkauppojen valmiit kimput ovat aina niin symmetrisiä ja ”tehtyjä”? Rentous, modernius ja luonnon villeys puuttuvat. Löysin Tukholman Norlandsgatanilta (Östermalm) erityisen kivan kukkakaupan nimeltä Floristkompaniet. Kasveja en tuliaisiksi viitsinyt kiikuttaa, mutta siellä oli silti kiva käydä nauttimassa väreistä ja tuoksuista. Ja vähän monipuolisemmasta lajivalikoimasta kuin Helsingissä.

Amerikan Kinfolk-ihmiset suosivat nyt tämänkaltaisia pursuavia sidontoja. Ne eivät ihan kolahda pohjoismaiseen pelkistettyyn makuuni. Kaipaan yksinkertaisuutta, raikkautta, erikoisia yhdistelmiä ja ehkä outouttakin. Vaikka metsän kukkia ja kasveja tai miksei vaikka vihanneksia yhdistettynä perinteisempiin kimppukukkiin. Visuaalisesti uudenlaista, taiteellisempaa ”kasvi-ajattelua” Suomessa edustaa ainakin Flora & Laura, joka tosin ei ole mikään normikukkakauppa (Harmi!) Huonekasveihin keskittynyt Piia Jaala on Turun kukkauppojen helmi, ainakin omasta mielestäni. Helsingistä en ole löytänyt erityisen sykähdyttäviä kukkakauppoja vielä. Vinkatkaapas suosikkinne täältä tai muualta Etelä-Suomesta!

P4040140bP4040129bP4040125bP4040128bP4040134bP4040137bP4040120b  P4040123bP4040135bP4040130b

PS. Toinen mielettömän hieno kasvikauppa Tukholmassa on Djurgårdenin Rosendals Trädgård. Sinne kannattaa mennä kesällä kun puutarha on parhaassa loistossaan.

We found the most wonderful flowershop in Stockholm: Floristkompaniet. Florists tend to be so like each other, but somehow this was one of a kind in it’s enchanting atmosphere. I wish there were more shops like this in Helsinki too. And I wish Helsinki based Flora & Laura actually was a flower shop. :)

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Marie 21.4.2015 at 09:36

    Totta! Tuota en olekaan tullut ennen ajatelleeksi, että kukkakaupat ovat tosi samanlaisia kaikki. Ahtaita ja täyteen ängettyjä. Hhmmm.

    Noissa kuviaa on kivaa tuo, että kukkakaupassa on aseteltu kukkia ja kukkapurkkeja esille rennosti ja erilaisien huonekalujen (pöytien ja lipastojen) päälle ja alle. :)

    • Reply Johanna 21.4.2015 at 22:59

      Tämäkään kukkakauppa ei ollut ihan unelmien kukkakauppani, mutta inspiroi laajalla valikoimalla ja jollain sellaisella täyteläisyydellä, mitä ei monista löydy..

  • Reply Paula 21.4.2015 at 22:46

    Helsingissä Töölössä sijaitseva Runebergin Kukka (Runeberginkadun ja Töölönkadun kulmassa) on kyllä erittäin hyvä ja innovatiivinen. Minulle vain harmikseni sijaitsee ihan toisella puolen kaupunkia.

    • Reply Johanna 21.4.2015 at 22:57

      Tämä on jo toinen sitä koskeva vinkkaus! Täytyy siis käydä katsastamassa se joku päivä. :(

  • Reply Tiina/Kakkupuutarha 23.4.2015 at 07:12

    Kiitos kukkakauppavinkistä! Kävin juuri muutama viikko sitten itsekin pyörimässä Tukholman kukkakaupoissa ja huomasin, että meininki oli monin paikoin paljon raikkaampaa ja rönsyilevämpää kuin Suomessa. Kaipaan itsekin vaihtelua Suomalaisen asettelun geometrisyyteen. Kunpa joku tällainen kauppa putkahtaisi Helsinkiin! Itse käyn Etu-Töölössä Florannassa, jossa floristilla Hannalla on raikas ote sidontaan ja kukkavalintoihinkin – tarjolla on paljon uusia tuttavuuksia eikä aina niitä ruusuja, neilikoita ja tulppaaneja (vaikka toki niitäkin). :)

    • Reply Johanna 23.4.2015 at 07:30

      Toinen mielenkiintoinen tuntematon kukkakauppa. Kiitti vinkistä! Totta tuo että Ruotsissa kukkaupat ovat vähän rönsyilevämpiä ja pikkusievempiä kuin Suomessa :)

    Leave a Reply