matkalla

Loma vetten päällä

27.7.2014

P7230883b

 

Ei voi muuta sanoa kuin että valitsin lomaviikkoni sään puolesta täysin nappiin. Vielä on yksi viikko edessä, mutta mereltä on nyt kotiuduttu. Tässä kuvakavalkadia, josta voi bongata venepuutarhan, Tukholman Navishamnenin (vierasvenesatamamme), Ahvenanmaan Meripäivät, Pommernin, Kökarin, Björkön sisäjärven, libanonilaisen leivän (herkkua, grillasimme niitä pariinkin otteeseen!) ja totaalirentoutuneen lomalaisen. Oli loistava idea lähteä suoraan loman alussa reissuun. Kaikki työaatokset viuhahtivat päästä ulos sen siliän tien.

Tukholmasta on tulossa vielä pari postausta, mutta ne tarvitsevat vähän enemmän aikaa. Djurgårdenin Rosendalin puutarhasta yksi ja parista putiikista myös. Mimmi Staafin putiikin kanssa kävi niin, että jäimme oven taakse kurkkimaan sisään. En ollut lukenut loppuun asti: putiikki on heinäkuussa kiinni myös tiistaisin. Ja tietenkin juuri tiistaina sinne osuttiin… Kauppa näytti kuitenkin aivan ihanalta, ja sinne oli ihan lyhyt matka Midsommarkranssenin metroasemalta (valitse vasemmanpuolinen metrotunnelin uloskäynti). Suosittelen ehdottomasti!

PS. Instagrammissa on vielä lisää kuvia matkan varrelta!

 

P7170063bP7150708bP7140699bP7170076b P7170090b P7180100b P7180101b P7190147b P7190179b P7190166bP7190189bP7210226bP7210200bP7210262b P7210214bP7210302b P7210304b P7220316b P7220327bP7210289b

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply JohannaL 27.7.2014 at 14:47

    Voi vitsi, aivan ihania kuvia! Kyllä kelpaa :)

    • Reply Johanna 29.7.2014 at 17:02

      Joo, kyllä kelpasi! Aurinkoa ja vettä mielin määrin. :)

    Vastaa käyttäjälle JohannaL Cancel Reply