matkalla

Maaliskuuretki Tampereelle

20.3.2016

P3198379b

Kylläpä piristi pieni talviretki Tampereelle. Elo on tuntunut jotenkin tahmaiselta viime aikoina. Olen haaveillut ulkomaanmatkasta, mutta Tampereella tajusin, että ei tarvitse lähteä kotoaan kovinkaan kauas saavuttaaksen matkustamisen virkistysvaikutuksen. Kiva oli myös treffata työkavereita entiseltä työpaikaltani.

P3198364b

Tampere on ollut minulle aika tuntematon. Viimeksi kävin siellä pikaisesti sisustusbloggaajaporukalla. Olisiko siitäkin jo ainakin neljä vuotta. Silloin pyörimme Tampereen sisustusliikkeissä ja kävimme syömässä, mutta emme tehneet sen suurempaa sightseeingia. Tällä reissulla pääsin kiertämään laajemmin Tampereen paikkoja. Näissä kuvissa näkyy jyrkälle harjulle rakennettua Pispalaa ja tunnelmallinen Cafe Pispala, jossa kävimme brunssilla. Laajuudessaan Pispala on kyllä Suomen mittakaavassa aivan ainutlaatuinen. Tonttien jyrkkyys oli ihan ihmeellistä. Jos mäen päällä asuvalta koiralta karkaa pallo, se pomppii helposti mäen juurelle asti, järven rantaan.

P3198374bP3198371bP3198356b

Pyynikin näkötornissa humisevien mäntyjen yllä käytiin myös. Kylmä viima oli jäädyttää aivot, mutta näkymät olivat upeat ja harju oli helpompi sieltä käsin hahmottaa. Samoin kuin se, miten Tampere on todella kietoutunut kahden järven syleilyyn. Näkötornin munkit olivat muuten taivaallisia. Eivät ole kuuluisia turhaan.

P3188275bP3188280bP3188279bP3188274b

Poikettiin muutamalla keskustan kirpparillakin. Yllä on kuva kahvilakirppari Tarinasta. Sieltä löysin erään ommeltavan, mutta esittelen sen teille myöhemmin…

P3188269b

Kauppahallit ovat usein kaupunkien sydämiä. Tampereen kauppahalli tuntui olevan elävä kauppapaikka, josta ihmiset ihan oikeasti hakivat arjen ruokatarpeita. Ihan erilainen fiilis kuin luksushenkisessä turisteille suunnattussa Helsingin Vanhassa kauppahallissa esimerkiksi. Lounastettiin hallin ravintolassa nimeltä 4 Vuodenaikaa.

P3188293b

Ja pitihän siellä maineikkaassa Tuomiokirkossakin käydä. Todettiin, että vaikka kansallisromanttinen kirkko on valmistunut 1900-luvun ensimmäiselle vuosikymmenellä, tuntuivat Simbergin (ja Enckellin) maalaukset edelleen aika rohkeilta ja hätkähdyttäviltä.

P3198386bP3198388abP3188290bP3198352b

Toinen entisistä työkavereistani toimi siis hostinamme. Hän asustaa Petsamon puutalokaupunginosassa rohkein värein remontoidussa 20-luvun puutalossa. Tässä muutama makupala, mutta palaan tuohon ihastuttavaan kotiin vielä kokonaisen postauksen verran!

P3198341bP3188310b

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Johanna 20.3.2016 at 10:31

    Kivoissa paikoissa olette käyneet ja tuo koti näyttää valloittavalta!
    t. tamperelainen kaimasi

    • Reply Johanna 21.3.2016 at 11:46

      Stay tuned. Lisää kuvia tulossa. ;)

  • Reply tuulia 20.3.2016 at 18:17

    Itsekin käväisin Tampereella loppuvuodesta ja yllätyin, kuinka se oli viime käynnistä muuttunut – todella positiivisesti! Taitaa olla jo trendimekka tulossa tästä kauniista kaupungista, jossa myös paljon uutta osaamista majailee. Suosittelen vahvasti piipahtamaan!

    • Reply Johanna 21.3.2016 at 11:45

      Ah, okei! Aiemmat kerrat Tampereella ovat olleet niin lyhykäisiä, etten osannut tehdä mitään vertailua, mutta tuo kuulostaa kyllä hyvältä!

  • Reply sanna matilda 21.3.2016 at 08:15

    Kyllä vaan Tampereella viihtyy, edes opiskellessa en raaskinut muuttaa pois, vaan suhasin junalla ja bussilla 6 vuotta Tampereen ja Hämeenlinnan väliä. :)

    • Reply Johanna 21.3.2016 at 11:44

      No ne ovatkin kyllä lähekkäin. Tosin Hämeenlinnakin on viihtyisä paikka. :)

    Leave a Reply