matkalla Sisustus

Sisustusshoppailijan uudet tärpit Tukholmassa

13.7.2014

Olen vähän tehnyt suunnitelmaa Tukholman sisustusputiikkien suhteen. Tällä kertaa tyydyn muutamaan täsmäiskuun, ihan kaikkia ei tarvitse aina kiertää. Afroart, Illums Bolighus, Designtorget, Lagerhaus ja Pubin yläkerta on joka tapauksessa nähtävä, mutta niiden lisäksi seuraavat tärpit, joiden löytämisestä toivon olevan muillekin iloa. Olen huomannut, että aina lomakausien aikaan tuo vanha postaukseni Tukholman sisustuskauppoja esittelevä Kiireisen sisustusshoppailijan Tukholma nousee Suosituimmat artikkelit -listan kärkeen. Kyseinen kolmen vuoden takainen postaus kaipaisi hieman päivitystä, olkoon siis tämä alku sille!


Mimmi Staaf
Vattenledningsvägen 57, Midsommarkransen

Mimmi Staafin putiikkiin on paras ottaa metro. Olenkin aina halunnut päästä näkemään miltä tuolla ”Juhannusseppeleessä” näyttää. Mimmi Staafilla on ihana nettikauppakin, josta olen kuolannut mm. tätä naamatyynyä.

MimmiStaaf

 

Bolia
Götgatan 55, Södermalm

No okei, onko Bolia nyt mikään ”uusi” tuttavuus suomalaisille enää. Nostin sen kuitenkin tähän, sillä tuntuu, että moni ei vieläkään ole tuolla käynyt. Bolia yllättää aina myös pienesineiden edullisuudella. Ihanaa tanskalaista. Nettisivuilla on muuten myös outlet-osio, joka kannattaa katsastaa.

Bolia

 

Papercutshop
Krukmakargatan 24–26, Södermalm

Papercutshop on jokaisen aikakauslehtifanin taivas! Upea valikoima erittäin tyylikkäitä lehtiä ympäri maailmaa. Viimeksi ostin tuolta muistaakseni maailman kaikkeuden staileimman sisustuslehden Rum magazinen. Papercutshopin vieressä ovat myös laadukkaat vaatekaupat Nitty Gritty, Our Legacy ja Uniforms for the Dedicated.

papercutshop

 

Lotta Agaton shop
Rådmansgatan 7, Östermalm

Yhden Ruotsin kuuluisimpien sisustusstailistien Lotta Agatonin oma pieni kauppa, josta löytää naisen sisustustyylin kiteyttävät avaintavarat. Harmi, että tämä kauppa on heinäkuussa kiinni, joten siellä vierailu jää toiseen kertaan.

lottaagatonshop

 

Siinäpä ne tällä kertaa. Ehkä minulla on parin viikon päästä lisää uusia tärppejä jaettavaksi. Tämän myötä blogi siirtyy viikon mittaiselle kesälomalle, jonka aikana ajattelin hankkia purjehdustukan ja muutaman lisäpisaman nenän päähän. Instagrammailu tosin mitä luultavimmin jatkuu, joten sieltä kautta Kotiloa voi seurata ensi viikollakin.

Kesäoloa teille!!

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Vilja @ muotoseikka 14.7.2014 at 10:46

    Olemme suuntaamassa syksyllä Tukholmaan, ja juuri tällaista postausta kaipailin! Kiitos! Edellisessä postauksessa olikin tuttuja kauppoja, mutta nämä ovat uusia. :)

  • Leave a Reply