elämää ruoka

Kaalipiirakoita ja tuoksumuisto

11.1.2015

P1060056b

Leivoin tässä taannoin kaalipiirakoita. Tavoitteena oli leipoa sellaisia kuin Pokrovan veljesyhteisön myyjäisistä olen parina viime syksynä sieniretken yhteydessä ostanut: vastustamattoman pehmeitä ja hyvin miedon makuisia. Onnistuin Ylen reseptillä venäläiset piirakat. Tosin en valinnut mitään reseptin täytteistä. Käytin täytteenä suolalla ja pippurilla maustettua keitettyä kaalia (n. 300–400 g). Sellainen täyte oli myös Pokrovan piirakoissa.

Hauskaa tässä oli se, että vastapaistettujen piirakoiden tuoksusta mieleen humahti muisto isoäitini tuvasta. Soitin isukille, joka kertoi, että mamma leipoi myös kaalipiirakkaa samanlaisella taikinalla, mutta yleensä levyllisen, ei yksittäisiä piirakoita. Muistini osui siis oikeaan. Tuoksusta tuli mieleen uuninpesässä paukkuva tuli, vahakankaalla päällystetty pirttipöytä, narisevat lattiat ja tietty huivipäinen pikkuinen mammani. Rustasin reseptin talteen uuteen reseptivihkoon (käyttämätön kirpparilta löytynyt kouluvihko 70-luvulta). Tarkoitus on kerätä vihkoon kaikenlaisia perinteisiä suomalaisia reseptejä. Minullahan oli tässä muutama vuosi sitten käynnissä jonkinlainen henkilökohtainen perinneruokien nostatusprojekti (ks. esim. mustikkakukkojuttu), joka sittemmin vähän jäi. Nyt tekisi taas mieli polkaista tuo projekti käyntiin.

Alla on kuva kenties vuodelta 1987. Roikun omenapuussa mamman pihalla. Kuvassa on myös etutukkainen äitini ja mamma taka-alalla. Kuvaa katsoessa kuulen Ilma-mamman: ”Älä päästä, hää puttoo!”

P1110042bP1060057bP1060065b

The other day I baked cabbage pasties. My intention was to create pasties exactly like the ones I have bought at Pokrova monastery a couple of falls now. I managed to create the same softness and mild taste but was suprised to discover that the smell of the pasties also brought on a flood of memories of my grandmum’s kitchen. My dad told me she always baked whole oven plates of cabbage pie. A detail I had totally forgotten. Food is awesome, it brings up memories we don’t even realise exist. It can also, somehow, able us to feel the presence of people that aren’t with us anymore.

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply Nimetön 11.1.2015 at 19:22

    Onpa hauska valokuva ja herttainen teksti, tässä ihan itsekin liikuttuu!

  • Reply Liisa 7.8.2015 at 17:47

    Olipa mukava muisto. Löysin, kun goolettelin kaalipiirakan ohjetta. Olen kadottanut omani- tosin suurin piirtein muistan: paljon rasvaa ja hiivaa taikinaan. Äitini tarjosi kerran tätä piirakkaa, kun käytiin perheeni kanssa. Ihastelin ja pyysin ohjetta. Äitini sanoi ohjeen olevan omani tai siis jostain lehdestä tallettamani. Äiti teki lapsuudessani usein kaalipiirakkaa, jossa oli vehnäleipätaikina. Täytteessä pelkää kaalia ja suolaa. Salaisuus on pitkässä haudutuksessa, kesäkaalilla lyhyempi. Itse laitan kattilan pohjalle rasvaa ja aloitan alhaisemmalla lämmöllä, että kaalin oma neste alkaa irrota, en siis lisää vettä, Suola irrottaa nestettä. Alotan pienemmällä kaalimäärällä ja lisään silppua vähitelle vasta kun nestettä alkaa olla. Äidin piirakkaa tehtiin aina iso pellilinen niin, että täyte jäi levyjen väliin. Oma taikina käyttäytyy sen verran hankalasti, että teen siitä yleensä kaksi pellin pituista piirakkaa samalle pellille. Tuo sinun mallisi näyttää venäläiseltä. Venäjän Karjallassa käydessäni yritän ostaa aina noita kapustapirogeja, mutta harvemmin saa juuri tuota vehnätaikinaversiota, useammin tosi rasvaista versiota. Virosta löytyy myös kapsapiirakkaa. Paluumuuttaja Tatjaana osaa myös leipoa tätä kevyt versiota. Noissa maissa kaaliin lisätään joskus keiteittyä kananmunahakkelusta, mikä sopii mukaan. Äitini leipoi myös joskus lanttupiirakkaa, johon hän haudutti ohuita lantun siivuja ja laittoi ne samalla tavalla taikinalevyjen väliin. Olen muuten itse mummoikäinen.

    • Reply Johanna 7.8.2015 at 17:58

      Voi kiitos Liisa vinkeistä! Juu tämä resepti taitaa tosiaan olla Venäjän karjalainen.

    Leave a Reply