ruoka

Nokkosesta lounasta ja jälkiruokaa

19.6.2016

P6189697b

 

Olemme syöneet viime aikoina urakalla pakastettua nokkosta. Pakkanen pitää pian sulattaa, sillä muutto on ihan ovella. Muuton jälkeen pitää sitten suunnata tuoreille nokkosapajille. Nythän nokkoset ovat herkullisimmillaan.

Nokkosherkku numero yksi ovat nokkosletut. Käytän taikinaan vähän ruisjauhojakin ja sipaisen päälle hiukan sitrushilloa.

Nyt kun olen reilun puolen vuoden ajan tehnyt töitä kotona, olen oppinut arvostamaan maistuvia lounaita, jotka saa kasattua kokoon alta aikayksikön. Uusin keksintö sillä saaralla on nokkoskeitto! Eikös näytäkin ihan pinaattikeitolta? Kermainen keitto kätkee kuitenkin sisälleen nokkosta ja Koskenlaskijaa. Takuuvarma yhdistelmä. Kaupan pakastealtaan pinaattikeitot ovat saaneet jäädä. Voisin melkein väittää, että metsäisen makuinen nokkonen päihittää maussa pinaatin.

 

P6119639b

 

 

Nokkoskeitto Koskenlaskijalla

n. 5 rkl voita
200 g pakastenokkosta
0,5 dl vehnäjauhoja
5 dl vettä
150 g Koskenlaskija-juustoa
suolaa maun mukaan

Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon pakasteesta sulatetut nokkoset. Ripottele päälle jauhot ja sekoita hyvin. Lisää maito ja keitä koko ajan sekoittaen. Lisää vesi, Koskenlaskija muruina tai paloina ja suola. Sekoita hyvin. Tarjoa keitettujen kananmunien kanssa.

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply LiSi 5.7.2016 at 21:45

    Tuon alimman kuvan nähdessäni totesin, että kas, täältähän mä taisin joskus aikoinaan bongata vinkin carpet vistan nettikaupasta :) Sillä vaan, että ihan mahtava matto ollut jo pari vuotta lattiassa, ja opiskelevan äidin budjetti kesti. Eipä mulla siis muuta kuin kiitos! Ja toki onnea uuteen kotiin ja loppuodotukseen – vähiin käy :)

  • Leave a Reply