ruoka

Runebergin tortut uudella tavalla

5.2.2015

P2010115b

Joitakin vuosia sitten podin aina tähän aikaan vuodesta hirveää Runebergin torttu -himoa. Nyt se on vähän laantunut, vaikka edelleenkin lusikoin poskeeni Runebergeja hyvällä halulla. Viime sunnuntaina meille tuli lounasvieraita ja keksin valmistaa ajankohtaan sopivan jälkiruoan K-Ruoan Runebergin triffle -resteptin mukaan. Tuli minitrifflejä Ultima Thuleihin. Hiukan tein muutoksia ohjeeseen. Ensinnäkin korvasin reseptin vaniljatäytteen Vanillan ja mascarponen sekoituksella. Toiseksi kostutin kakkupohjan veden ja rommin sekoituksella, sillä pitäähän Runebergin tortuissa vähän potkua olla. Alkuperäisessä reseptissä ei ollut kostutusta ollenkaan. Vadelmakiisseliin en myöskään laittanut oikeastaan yhtään sokeria, sillä kaikki muut jälkiruoan osat olivat niin makeita. Se oli hyvä veto. Näyttävät ihan övereiltä makeuspommeilta näissä kuvissa, mutta olivat oikeastaan ihan ”helppoja” juuri siksi, että vadelmakiisselin happamuus tasapainotti makeutta. Voin siis suositella. Mukavaa Runebergin päivää!

P2010168b

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Liina-VillaIlona 5.2.2015 at 09:38

    Näyttääpä herkulliselta, pitää kyllä testata!

  • Leave a Reply