Sisustus Turku

Avelia Ruissalon telakalla

9.1.2015

PC140167b

 

Mahdatteko muistaa kirjoitustani Aveliasta lähes kahden vuoden takaa? Viime syksynä Avelia sulki ovensa Käsityöläiskadulla ja muutti isompiin tiloihin Ruissalon telakalle. Nämä kuvat ovat joulukuun alusta, jolloin käytiin äitin kanssa tsekkaamassa tuo uusi putiikki. Kyllä läikähti sydämessä! Mieletön paikka ja tila, jota ei ole remontoitu liian siistiksi. Nyt Avelian yhteydessä on myös kahvila. Kahvia hörppiessä kelpaa ihailla ohi lipuvia laivoja. Vastarannalla on Hirvensalo, minun kotisaareni. En tiedä, mitä lisäsuunnitelmia tuolle Ruissalon telakan alueelle kaupungilla on, mutta toivoisin kovasti, että sinne asettuisi muitakin vastaavia yrityksiä.

Olen vähän allerginen oikein romanttiselle sisustustyylille. Avelian tyyli pysyy kuitenkin sopivasti sillä karulla puolella, josta tykkään, vaikka tietynlaista maalaisromanttisuutta onkin. Liikkeessä oli taiten tehty esillepano myös. Ei liikaa eikä liian vähän tavaraa. Kotilolta kymppiplus!

 

PC140150bPC140178b PC140179bPC140153b  PC140163bPC140157b

PS. En ole ainut divaaniblogilainen, joka on ihastunut Aveliaan. Myös Char kirjoitti Aveliasta joulukuussa.

Such a charming interior boutique & cafe this Avelia on Ruissalo, in my hometown Turku! Kotilo recommends!

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Elli 9.1.2015 at 10:55

    Turkulaisena kävin itsekin tutustumassa Avelian liikkeeseen joulukuussa, lähinnä alueen, sen historian ja paikan uskomattoman kauneuden vuoksi ehkä jopa enemmän kuin itse liikkeen vuoksi.

    Alue on aivan ihana, ja toivoisin todella, että alueelle tulisi lisää yrityksiä. Koska alue on vanha veneveistämö, toivoisin myös, että venesäilytys alueella jatkuu. Ehkä paikan löytävät vielä ”perinneveneharrastajatkin”, silloin alue olisi täydellinen.

  • Leave a Reply