Sisustus Turku

PUF-designtori

9.11.2015

PB070627b

Ehdittiinpä piipahtaa viikonloppuna Turun keskustassakin. Olin lukenut, että pitkään hiljaisuudesta kärsinyt Forumkortteli on saanut piristystä. Käytiin katsomassa, mistä on kyse. Olinpa ilonen, kun löysimme tämän tosi mukavannäköisen designtorin nimeltään PUF (Linnankatu 9–11)! Oletteko jo käyneet? Tyylikäs esillepano ja paljon erilaisia, itselleni ihan uusia tuotteita. Torin idea on ilmeisesti vähän kuin ruotsalaisen Designtorgetin: valikoima vaihtuu jatkuvasti. Kullakin brändillä tai osaajalla oli käytössään yksi hyllymoduuli. Esillä oli muotoilua, muotia, asusteita, sisustustuotteita ja taidetta (Niko Vartiaisen kollaasitaide oli muuten aika upeaa!).

PB070621bPB070631b PB070612bPB070617b PB070613b PB070618b PB070615b PB070624b

Niin hienoa, että Turussa tapahtuu. Tällaista liikettä kaupungissa ei ole koskaan ollutkaan! Vaihtuvuus on myös hyvä juttu. Houkuttelee ihmisiä piipahtamaan useammin. Tänä vuonna olenkin tas ajatellut, että joululahjat pitää hankkia suomalaisilta pienyrittäjiltä ja muotoilijoilta. Se on samalla lahja suomalaiselle työlle, yrittäjyydelle ja vaikean ajan ahdistamalle muotoilun alalle.

We visited PUF designmarket last weekend in Forumkortteli shopping centre in Turku (Linnankatu 9–11). It’s a brand new galleryshop for up-and-coming brands and designers. Such a stylish space and a great concept! 

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Annina 9.11.2015 at 12:37

    Pakko kerrankin kommentoida, kun olin teidän kanssa samaan aikaan tuossa kaupassa. Mietinkin, että jotenkin tutun näköinen nainen, mutta en osannut yhdistää. :D Ostin tytölleni tuon veikeän kettupaidan. Ihana liike ja todellakin tervetullut lisä Turun tarjontaan!

    • Reply Johanna 9.11.2015 at 14:07

      No mutta! Mekin ihasteltiin tuota kettupaitaa ja laitettiin muistiin joululahjaostoksia varten. :)

  • Reply Jude 9.11.2015 at 15:24

    Hei kiitti vinkistä! täytyypi käydä piipahtamassa… ;) Jos vaikka löytyis jotain kivoja ja uniikkeja joululahjoja perheelle

  • Reply sarianna 9.11.2015 at 18:51

    Onpas kivan näköinen paikka! Pitääpä käydä, kun seuraavan kerran Turkuun suuntaan :)

  • Leave a Reply