Browsing Tag

eko

  • elämää Helsinki

    Mun viikko

    Kotilolle epätyypillisesti ajattelin tänään raportoida menneen viikon tapahtumia. Kameraan on kertynyt viikolta paljon kuvia ja jotakin hyötyä niistäkin voisi vaihteeksi olla. Syy sille, että kuvia on juuri tältä viikolta niin paljon, lienee uusi objektiivini,…

    22.5.2016
  • Sisustus tyyli

    17 kotimaista joululahjavinkkiä

    En oikein tiedä, missä kohtaa olen keksinyt ryhtyä tällaiseksi suomalaisen työn lähetiksi. Tällä hetkellä tuntuu joka tapauksessa tärkeältä suomalaisten yrittäjien tukeminen. Meillä on monia fiksuja brändejä, jotka ovat kiinnittäneet paljon huomiota myös ekologisuuteen. Ajattelen,…

    15.12.2015
  • Helsinki Sisustus

    Pop-up shop Kettukarkin terassilla

    Viime lauantaina oli mahdottoman hieno sää Helsingissä. Poljin katsomaan Kettukarkki SHOPin ja 1kertaa2:n yhteistä Mairen terassille levittäytynyttä pop-uppia. Pyörällä matka tuntuikin vähän pitemmältä kuin olin ajatellut. Uskokin meinasi loppua jossain Pasilan tietyökaaoksen keskellä. Onneksi…

    7.10.2015
  • Diy Helsinki Sisustus

    Vuokra-asunnon uudistus maalein

    Our House lähiöfestivaalin yksi inspiroivimmista osastoista oli Tikkurilan. Osaston idea oli kiinnostava. Huoneista oli maalein uudistettu rajattu osa ja loput oli jätetty alkuperäiseen, varsin peruskuntoiseen tilaansa. Erityisen kiinnostava oli keittiö. Alla näkyy vuokrakodin alkuperäinen…

    13.8.2015
  • matkalla

    Veneilijän pesuainesuosikkeja

    Veneellä jos missä on ehdotonta kiinnittää huomiota pesuaineiden ympäristöystävällisyyteen. Pesuvedethän tavallisesti valuvat suoraan mereen. Toki vierasvenesatamissa on mahdollisuus käydä tiskaamassa sataman tiloissa, mutta epäilen, että harva niin kuitenkaan tekee. Tänä kesänä meillä on ollut käytössä Lilly’s…

    20.7.2015
  • Sisustus

    MUM’s

    Tällä viikolla ilmestyneessä toukokuun Divaanissa on inspiroiva juttu MUM’sin äidistä Outi Purosta. Niille, jotka eivät tiedä, MUM’s valmistaa siis eettistä designia. Tuotteet suunnitellaan Suomessa ja valmistetaan käsityönä pääosin kierrätysmateriaaleista Afrikassa. Tuotteet on hinnoiteltu siten,…

    19.4.2015
  • Helsinki

    PEFC Wood Works x Laser Cut Studio

      Kävin viime viikolla hakemassa Sugarilta tällaisia kauniisti viistettyjä kolmioita, jotka ovat PEFC:n ja Laser Cut Studion yhteistyön tulos ja liittyvät Design weekin tapahtumaan PEFC Wood Works x Laser Cut Studio (14.–16.9.). Tapahtumassa rakennetaan näistä puukolmioista…

    10.9.2014
  • ruoka

    Etikkasienet Rajamäen tapaan

    Post carried out in collaboration Rajamäen with.   I remember very well Rajamäen valkoetikettisen Väkiviinaetikkapullon childhood. That was always somewhere in the childhood home of the kitchen at the back of the cabinet. Mother…

    4.9.2014
  • elämää matkalla

    Merimurheita

      Yhtenä uhkana omallekin pulikoimiselleni on Itämeren tila. Ihanista uintireissuista ja purjehduskeleistä on kiva kirjoittaa, mutta rakkaan meremme tilasta paljon mälsempää. Ulkomerellä heinäkuun puolivälissä meri näytti kaukaa katsottuna noin kauniilta kuin alemmassa kuvassa, mutta…

    11.8.2014
  • Diy tyyli

    Täydelliset shortsit!

        Olin viime viikolla Sugarin blogi-illassa ja sieltä saadusta pressikassista paljastui lahjakortti Named-shoppiin, jossa myydään vaatekaavoja. Varmaan ihan vanha konsepti, mutta minulle, joka en ole mikään varsinainen ompeluihme, idea oli uusi: kaavoja saa…

    5.6.2014