Turku

Pohjolan pihat 2018

9.5.2018

27. toukouuta vietetään jo perinteeksi muodostunutta Pohjolan pihat -tapahtumaa täällä hoodeillamme. Tokihan minäkin olen laittanut lusikkani soppaan: tunkeuduin suunnittelemaan tapahtuman tämänvuotisen ilmeen.

Tiedossa on pihakirppiksiä ja -kahviloita koko Pohjolan alueella, Koulukadulta Satakunnantielle. Lisäksi tänä vuonna järjestetään ilmainen arkkitehtuurikierros alueella. Ajattelin itsekin pystyttää pienen myyntipöydän (julisteita ehkä, lastenvaatteita ja sen sellaista), mutta arkkitehtuurikierroksen ajaksi olen järjestänyt siihen myyjäksi sijaisen. Ihan pakko päästä mukaan kuulemaan tarinointia mansardikatoista, pihasaunoista ja rautatieläisten ajoista. Myös veturiajelua on tiedossa. Logomon läheltä (Vaunukatu) voi hypätä vanhan Veto-Jussin kyytiin (ks. lähdöt julisteesta).

Jaa mikä Pohjola? Kurkkaa Koti Turun Pohjolassa -postaukseni kahden vuoden takaa.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply