Turku

Pohjolan pihoilla

28.5.2018

Sunnuntain Pohjolan pihat 2018 -tapahtuma onnistui yli odotusten. Kuten niin moni muukin päivä toukokuussa, myös eilinen oli ilmansa puolesta kuin keskikesän päivä. Ihmisiä oli hurjasti liikkeellä ja kaikilla tuntui olevan aikaa jäädä höpöttelemään. Lämpö tekee hyvää turkulaisille!

Perimmäinen syy sille, että halusin ujuttautua mukaan tapahtuman tekijäkaartiin oli varmaan se, että haluan rakentaa juuria tähän asuinpaikkaan, jossa en vielä ole ehtinyt niin kovin kauan asua. Sunnuntaina juurtumista taphtui, sillä sydän tosiaan lepatti Pohjolalle. Miten huikean kaunis, idyllinen ja syreenintuoksuinen tämä paikka onkaan.

Arkkitehtuurikierroksella kuulimme mm. 20–30-luvun rakentamisesta Juhannuskadulla ja löysimme Kähärin koulun rinteestä entisen Kähärin tilan rakennuksen kivijalan. Minä jäin vielä janoamaan tarinoita ihmisistä, kuka missäkin on asunut ja mitä liikkeitä kivijaloissa on ollut. Ymmärtääkseni esimerkiksi maitokauppoja on aikoinaan ollut yhden jos toisenkin talon alakerrassa. Sellaiselle kierrokselle oppaaksi tarvittaisiin joku iäkäs, ikänsä Pohjolassa asunut henkilö.

Kaupunginosajulisteet kävivät mukavasti kaupaksi. Pohjolan lisäksi myös Martti oli suosittu. Moni kysyi myös tammisten kehysten perään. Lupasin selvittää ostopaikkaa, ja löysinkin samanlaisia kehyksiä ainakin Desenion mallistosta. Koska julisteissa on reilu marginaali, niistä voi saksia hieman ylhäältä ja alhaalta. Näin olen tehnyt sovittaessani julisteita kuvan kehyksiin itsekin.

Martti- ja Pohjola -julisteita saa jatkossa ostaa laittamalla minulle sähköpostia osoitteeseen kotiloblogi(a)gmail.com. Toimitus kotimaahan seuraavasti (sisältäen postituskulut):
A4: 15 €
A3: 20 €
Toki julisteita saa myös suoraan hakea minulta. Tällöin hinnat ovat samat kuin Pohjolan pihat -tapahtumassa (ks. kuva yllä). Jos pääset hakemaan Pohjolasta, laita siinäkin tapauksessa sähköpostiviestiä. :)

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply