graafinen Turku

Turun Pohjola ja Martti julisteina

25.5.2018

Olen nyt näköjään ottanut asiakseni kuvata Turun rakennuksia oikein urakalla. Muistanette Turku-joulukalenterini? Nyt syntyi sitten juliste Turun asuinalueista Pohjolasta ja  Martista. Pohjolasta siksi, että asumme siellä ja Martista siksi, että olen aina haaveillut asuvani siellä. Martti onkin nykyään yksi Turun keskusta-alueen suosituimmista asuinalueista.

Kummankin julisteen rakennuksilla on esikuvansa todellisuudessa. Pohjolasta on poimittu mm. Logomo, Aurala ja Arava-talot. Martista taas Alku-rakennus, Kevytpyörän talo ja Pippurimylly (tietty). Hieman on taiteilijan vapauksia käytetty mutta noin niinkuin periaatteessa talot pyrkivät muistuttamaan mahdollisimman paljon esikuviaan. Joulukalenterin yhteydessä sain viestejä ihmisiltä, jotka olivat hyvillään, kun heidän kotitalonsa oli mukana kalenterissa. Toivottavasti nämäkin julisteet löytävät tiensä jonkun sellaisen luo, joka tunnistaa kotitalonsa kuvasta.

Ja mistäpä näitä julisteita (A3 + A4) sitten saa? No toistaiseksi vain ja ainoastaan tulevana sunnuntaina Pohjolan pihat -tapahtumasta tietenkin (klo 11–16). Ajattelin iskeä myyntikojuni osoitteeseen Pohjolankatu 25. Löydät kojun nousemalla mäkeä pitkin sisäpihalle ja kävelemällä parkkipaikan läpi. Tervetuloa!

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply Katariina 18.11.2018 at 21:51

    Oijoi miten hienoja! 😍 Onko tuota marttijulistetta vielä mahdollista ostaa sulta jotenkin?

    • Reply Johanna 23.11.2018 at 14:43

      Moikka Katariina! Kyllä vaan. Viestiä tänne vaan. :)

  • Reply Taina Heinonen 26.12.2018 at 21:25

    Hei. Minäkin olisin kiinnostunut tuosta Martti-julisteesta koko A3. Näin sellaisen Martin aitan ikkunassa ja ihastuin. Muutettiin viime keväänä Marttiin. Onko sitä mahdollista ostaa, mihin hintaan ja miten?

    • Reply Johanna 13.3.2019 at 10:06

      Moikka Taina! Anteeksi myöhästynyt vastaus. Julistetta saa ostaa juurikin sieltä Martin Aitasta, Sammakon kirjakaupasta tai minulta suoraan (laita sähköpostia osoitteeseen kotiloblog(a)gmail.com).

  • Reply Pirkko-Liisa Haakana 22.1.2019 at 12:23

    Ostaisin yhden Martti- julisteen. Paljonko maksaa? Asumme jokirannassa Martinkadun ja Itäisen Rantakadun kulmassa nyt ja mieheni on viettänyt lapsuutensa 50-luvulla Martinkatu 7:ssa. Juuri näitä taloja ei kuvassa ole, mutta muuten tuttuja rakennuksia.
    Ilmoitatko ensin hinnan ja sitten tilinumeron sähköpostilla pirkkoliisa.haakana @gmail.com

  • Leave a Reply