Uncategorized

50’s: Sokerina pohjalla

16.11.2010

Viimeistä 50-luvun postausta viedään!


Hyvä ystäväni osti puoli vuotta sitten puolisonsa kanssa kaksion 50-luvun talosta Helsingistä (Esittelin muuten tämän samaisen ystävän edellistä asuntoa kerran aiemminkin). Alkoi vimmattu remontti kesän kuumuudessa. Koska taloyhtiöön oli tulossa putkiremontti, piti keittiön suhteen tehdä tavallista luovempia ratkaisuja. Ystäväni päätyikin puolisonsa kanssa säilyttämään osan alkuperäisestä 50-luvun keittiöstä. Tämän hetkisen lieden vieressä oli aiemmin oviaukko eteiseen, mutta se rakennettiin umpeen, jotta työtasoa saatiin lisää.


Vanhat 50-luvun kaapinovet hiottiin ja maalattiin kirkkaankeltaisiksi. Vetimet vaihdettiin kukin erilaisiksi.

Keittiöön haluttiin astianpesukone, joten sen yläpuolinen taso oli rakennettava reilusti korkeammalle kuin 50-luvun mittapuun mukainen tiskiallataso. Rakennetun tason alapuolelle jätettiin osa alkuperäistä kaappia. Massiivipuutyötasoon upotettiin myös induktioliesi. Samoin uunille rakennettiin oma konsolinsa.




50-luvulla asuntoihin rakennettiin vielä ns. kylmäkaappeja, joissa saattoi olla suora reikä talon julkisivuun. Tässä keittiössä tuo kylmäkaappi toimii nyt astiakaappina, jonne on piilotettu ripaus luksusta: kun oven avaa, syttyvät ledivalot automaattisesti valaisemaan astioita. Kaappi on maalattu sisältä petroolinsiniseksi.



Keittiön ruokapöytä tuoleineen on talonpoikaisantiikkia. Kahden tuolin istuinosa on vain verhoiltu uudelleen modernilla kankaalla.




Mielestäni tässä on hyvä esimerkki hieman ekologisemmasta tavasta tehdä remonttia. Aina ei tarvitse laittaa kaikkea uusiksi. Joskus voi toden teolla miettiä, riittäisiköhän vain kaappien maalaus tai tasojen vaihto. 50-luvun keittiössä lisää mietintää aiheuttanee ainakin juuri tuo tasojen mataluus. Kaapistot ovat kuitenkin useimmiten kokopuuta ja täten helposti hiottavissa ja uudelleen maalattavissa, toisin kuin useat nykypäivän kaapinovet.Keltainen on rohkea valinta, mutta miten tylsältä tämä keittiö näyttäisikään vaikkapa valkoisena. Ystäväni on oikeastaan itsekin kuin keittiönsä – viehättävä, mutkaton, boheemi ja varsin vastustamaton! KIITOS, että sain esitellä köökkiäsi!

The last post in 50’s style… This is my dear friend’s kitchen. The house was built in the 50’s and the kitchen was original. My friend and her boyrfiend decided to keep some of the original kitchen. They painted the cupboards yellow and built a higher counter to make room for the dish machine. Charming and bohemian, just like my Friend!

Photo: Kotilo

 

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Lappura 16.11.2010 at 16:59

    pus!! <3

  • Reply Lotta 16.11.2010 at 17:45

    Ihanat värit keittiössä! Tuollaisessa keittiössä ei varmaan talven loskat ja harmaus pääse piintymään luihin ja ytimiin. Ystävälläsi on kyllä hyvä maku :)

  • Reply Sisustuskärpänen 19.11.2010 at 22:41

    A I V A N I H A N A ! Pitkästä aikaa taas parasta antia blogirintamalla! :) Minä tykkään, että hyvät ideat, taitava yhditely ja oma persoona on etusijalla, ennen rahaa ja designia! Täällä ne kaikki toteutuu juuri :) Kiitos tästä.

  • Reply Kotilo 21.11.2010 at 20:13

    Eikös vain!? Sisustuskärpänen: Hyvin sanottu.

  • Leave a Reply