Uncategorized

Uimisesta

9.7.2011

 

Kävelen tätä tietä pitkin useasti päivässä. Saaresta pääsee uimaan. Sen toisella puolella on pitkälle matala hiekkaranta, toisella jyrkempi, niittyinen ranta, mutta sekin hiekkapohjainen. Soratiellä varpaissa pistelee, mutta vedessä kivensirut irtoavat, niin kuin irtoaa kaikki muukin. On vain meri ja minä, eikä meidänkään välillä ole selvää rajaa. Uin saaren ympäri. Uloimmassa kärjessä kohtaan kylmiä virtauksia, jotka pistävät kädenvetoihin vauhtia. Ne kulkevat hetken kanssani, mutta jatkavat sitten menojaan, kun liu’un toisen rannan matalaan veteen. Vatsa koskettaa hiekkapohjaa. Käännyn selälleni. Nyt näkyy vain taivasta. En liiku pitkään aikaan mihinkään. Keskityn olemaan niin paikoillani kuin vain kykenen. Vesi hyväilee leukapieliä ja keinuttaa. Hiukset lainehtivat levän lailla. Saa vain olla. Liikutun yleisestä kauneudesta, meren läsnäolosta, yhtäkkisestä pyhyyden tunteesta. Kiitos äiti ja isä, että opetitte minut uimaan.

 


I visit this little island several times a day. I go there to swim. Walking the path barefoot makes my feat itch but when in sea, the little stones disappear, as do everything else. It’s just me and the sea, and who knows where I end and the sea begins. Thank You mum and dad for learning me how to swim. Swimming is the greatest way being in the wild to me.

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply Maria Westerlund 9.7.2011 at 17:54

    Kul att du är på Åland! Jag känner igen stranden mycket väl :)

  • Reply Hosuli 6.8.2011 at 17:10

    Oi.

  • Reply n 7.7.2012 at 19:15

    Oh, ihana postaus :]

  • Leave a Reply