Uncategorized

Norrgården

30.7.2011

 

Äiti oli saanut päähänsä, että Norrgårdenin puutarhaan on päästävä ja sinne sitten suunnistimme viime viikolla. Eikä ollutkaan mikään turha reissu! Ahvenanmaan Lemlandissa sijaitseva Norrgården on elokuvaohjaaja Titte Törnroth-Sarkkisen luoma puutarhaparatiisi. Puutarha koostuu pienistä huoneista ja nurkkauksista, jotka kätkevät sisäänsä pettämättömällä esteettisellä silmällä valittuja yksityiskohtia. Puutarhan keskellä on perinteinen ahvenanmaalainen 1800-luvun asuinrakennus. Norrgårdenissa kasvaa lajikkeita, joiden ei pitäisi edes Suomen ilmastossa viihtyä. Olisin voinut käyskennellä tuolla vaikka kuinka pitkään varsinkin, kun halusin saada kuvattua mahdollisimman monta tilaa ja yksityiskohtaa. Täytyy muuten nostaa hattua teille puutarhabloggaajille – pihan kuvaaminen on himputin hankalaa hommaa. On vaikea välttyä ylipalamiselta ja löytää sopivan yksinkertaisia sommitelmia. Norrgårdenin puutarhassa voi vierailla vielä elokuun ajan sunnuntaisin klo 15-19.00. Sen lisäksi isommalle porukalle voi varata erillisen vierailuajan. Suosittelen kyllä lämpimästi, jos suuntaat vielä kesällä Ahvenanmaalle!

 

We visited Norrgården garden in Lemland, Åland. The place was full of absolutely beautiful details and ”outdoor rooms”. Taking pictures was a challenge  though. It’s no piece of cake taking pictures outdoors.  During August the place is open for visitors on Sundays 15-19.00.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Nicky 30.7.2011 at 11:49

    What a lovely garden oasis! Have a beautiful day! :) XO

    http://n-theworldthroughmyeyes.blogspot.com/

    • Reply kotilo 31.7.2011 at 22:00

      Isn’t it? And you to! :)

    Leave a Reply